Savon Sanomat: Kuka määrää, keitä me olemme?

by , under Enrique Tessieri

Tässä on yksinkertainen kysymys: virallisesti ihminen määritellään suomalaiseksi, jos hän on Suomen kansalainen. Jos hänellä on kansallisuus, miksi jatkuvasti muistutetaan, että hän on ”ulkomaalaistaustainen”?

Mitä oikeasti tarkoittaa olla ulkomaalaistaustainen henkilö tämän päivän Suomessa, jossa maahanmuuttajat ja vähemmistöt ovat useasti pelon lietsonnan, ksenofobian ja vihan kohteita?

Näyttökuva 2016-9-1 kello 8.53.07
Lue alkuperäinen juttu täältä.

Ruotsissa, jossa on moninkertaisesti enemmän maahanmuuttajia kun meillä, käytetään samaa määritelmää. Filosofi Michael McEachraneTukholmasta kertoo, että Ruotsissa ”ulkomaalaistaustainen” on viranomaisten koodikieli, joka tarkoittaa ei-eurooppalaista tai ei-valkoista eurooppalaista. Suomen poliisi kiistää, että sana tarkoittaa ei-eurooppalaista ihmistä.

Hyvä esimerkki, kuinka Suomen poliisi käyttää yllä mainittua termiä, oli Tapanilan raiskaustapaus Helsingissä maaliskuussa 2015, jossa epäilyt olivat 15–18-vuotiaita. Poliisi tiedotti, että ”viisi ulkomaalaistausta henkilöä” oli pidätetty.

Kun soitin rikoskomisariolle, joka tutki Tapanilan raiskaustapausta, kysyin, olivatko kyseiset henkilöt syntyneet Suomessa, Suomen kansalaisia tai suomalaisia. ”En tiedä täsmälleen, kuinka moni heistä on kansalainen tai ei, se ei ole olennainen tieto rikoksesta”, hän vastasi.

Vaikka poliisi vastaisi, ettei epäiltyjen etninen tausta ollut olennainen tieto, tiedote leimasi ja vahvisti kertaheitolla, että maahanmuuttajataustaiset ovat vaara yhteiskunnalle, koska he syyllistyvät raiskaukseen.

Toinen tärkeä kysymys, jonka poliisin tiedote avasi, oli, miksi piti mainita epäiltyjen tausta, kun heidät oli jo pidätetty.

Samalla tavalla kuin poliisi vahvistaa tilastoitavaksi, ketkä ovat ulkomaalaistaustaisia, poliisi tahtomalla tai tahtomattaan määrittelee, keiden se uskoo olevan ”oikeita” ja ”ei-oikeita” suomalaisia.

Miksi poliisille on tärkeää tilastoida, ketkä ovat ulkomaalaistaustaisia, vaikka he ovat lainmukaisesti suomalaisia? Mitä lisätietoa he saavat, kun tilastoivat ihmisiä näin?

Paljastaako se etnistä profilointia, jota he kiistävät tekevänsä, poliisin ennakkoluuloja tai valtaväestön etuoikeuksia ja valtaa?

Tuoreempi esimerkki, kuinka poliisi määrittelee eri kansalaisia, nähtiin huhtikuun alussa, kun poliisi rajavartiolaitoksen kanssa järjesti ulkomaalaisvalvontaa pääkaupunkiseudulla.

Vaikka he kieltävät tarkistavansa ihmisiä etnisten taustan mukaan, he kuitenkin ilmoittavat pysäyttävänsä ”kantaväestöstä poikkeavan näköisiä ihmisiä” sekä ”suomalaistenkin näköisiä ihmisiä”.

On ihmeellistä, että vuonna 2016 poliisi yhä luokittelee ihmisiä suomalaisen ja ei-suomalaisen näköisiksi. Tämä asia vahvistaa sen, minkä olemme tiennet jo pitkään: poliisi jakaa yhteiskuntaa ”oikeisiin” ja ”ei-oikeisiin” suomalaisiin.

Vaikka poliisi ei ole ainut laitos, joka rodullistaa, voimme kysyä, miltä näyttää ”oikea” suomalainen tänä päivänä, kun ulkomaalaisväestömme on kasvanut monikertaisesti viimeiset 25 vuotta?

Onko reilua, että lapsi, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa, yhä leimataan koulussa ulkomaalaistaustaiseksi?

Kysymys voidaan asettaa seuraavan kontekstiin: mitä me viestitämme tälle lapselle, kun me leimaamme hänet ulkomaalaistaustaiseksi?

Vahingoitetaanko hänen kasvuaan tasavertaisena ja aktiivisena kansalaisena meidän yhteiskuntaamme, kun muistutetaan, että hän ei ole täältä?

Eurooppa on aina ollut kulttuurisesti ja etnisesti moninainen. Tämä tosiasia on vain vahvistunut maahanmuuton ja viime vuonna Eurooppaan tulleen turvapaikkahakijoiden suuren määrän kautta.

Oman maanosan moninaisuuden kieltäminen populismin avulla on haitallista, eikä ole kestävä linja pitkälle tulevaisuuteen.

On korkea aika, että poliisin kaltaiset laitokset uudistavat tietoa meidän muuttuvasta yhteiskunnastamme ja ottavat huomioon yhden tärkeän seikan: moninaisuus tulee kasvamaan, ei vähenemään, kaikissa Euroopan maissa tällä vuosisadalla.