Revista Fennia: Paluu mistä olimme

by , under Enrique Tessieri

”Joskus menneisyys pelottaa minua.”
Jorge Luis Borges (1899-1986)

Sokea argentiinalainen kirjailija Borges kuvasi levotonta Argentiina 1970-luvulla monella tavalla. Muistan yhä kun silloin eläkkeellä oleva Horacio-setäni lausui yhden Borgesin siteerauksista samana vuonna kun siviilipresidentti María Martínez de Perón syöstiin vallasta maaliskuu 24 päivä 1976.

”Borges sanoi,” setäni kertoi hymyillen, ”että demokratia on tilastojen väärinkäyttöä.”

Tähän lyhyeen lauseeseen oli pakattu kaikki mitä oli vialla Argentiinassa. Borges ja Horacio antoivat ymmärtää, että vallankaappaus oli hyvä asia, koska poistettiin tehoton presidentti joka oli sen lisäksi nainen ja peronisti. Hän, kuten Borges, eivät uskoneet argentiinalaiseen demokratiaan, erityisesti kun sisällissota ja taloudellinen sekasorto vain paheni Martínez de Perónin vallan aikana.


Lue alkuperänen juttu tästä.

Jos olet joskus vieraillut pohjoisessa Buenos Airesissa Floresin alueella, saatat törmätä moniin minun sukulaisiini. Näiden 1900-luvun alkupuolella rakennettujen pariisilaistyylisten talojen ja mukulakivikatujen varsilla kasvavien tammien katveessa asuu Horacio-setä.

Hänen koti oli kuin museo. Nykyaikaisimmat laitteet, jotka hänellä oli – televisio ja jääkaappi – olivat ainakin kaksikymmentä vuotta vanhoja. Hän kertoi minulle usein lapsena seikkailuista Afrikan-safareilla, vaikkei koskaan edes käynyt Buenos Airesin ulkopuolella.

”Aika on siirtolaisen pahin vihollinen, koska se etäännyttää meidät siitä, mitä me ennen olimme ja muokkaa meistä väkisin uudessa maassa uusissa oloissa eläviä kansalaisia,” hän sanoi. ”Elättelen edelleen toiveita, että jos aika hidastuisi ja mennyt ja nykyisyys saavuttaisi täydellisen tasapainon, syliini putoaisi viisauden kultainen lehti, jossa selitetään mitä vanhempani eivät koskaan löytäneet täältä ja mitä he etsivät siirtolaisena.”

On selvää miksi suurin osa Floresin asukkaista inhoaa aikaa kuten Horacio-setäni. He tekivät kaiken mahdollisen pysäyttääkseen ajan millä keinoin hyvänsä: he saattoivat pysäköidä talon eteen 1930-luvun Ford-autoja, kielsivät tuomasta taloonsa moderneja laitteita kuten laskukoneita ja repivät viisarit irti kodin kaikista seinäkelloista. Joillakin on kodin seinillä edelleen vanhojen valtionpäämiesten valokuvia, kuten Italian Vittorio Emmanuelen, Espanjan tasavallan viimeisen presidentti Juan Negrín, Suomen marsalkka Carl Mannerheimin ja Venäjän tsaari Nikolai II:n.

He käyttivät näitä keinoja, koska kuulemma se hidasti ajan kulkua niistä hyvistä vuosista, kun he olivat nuoria ja tulevaisuus näytti lupaavalta.

***

Vaikka on kulunut noin 35 vuotta siitä kun asuin Buenos Airesissa, kuulen sieltä yhä aavemaisten hautausmaiden hiljaisuuden likaisen sodan ajasta. Vaikka ihmisiä pidätettiin, kidutettiin ja raa’asti tapettiin silloin terrorismin, uskonnon ja länsimaisten arvojen nimissä, harvoin kukaan uskalsi kyseenalaistaa näitä julmia tekoja elävänä.

Argentiinassa vallitsi silloin melkein täysmykkä yksimielisyys juntan kanssa siitä, mitä pitäisi tehdä ns. terroristeille. Jos et ollut silloin samaa mieltä heidän kanssa, olit vihollisen, tai terroristien puolella.

Näin varoitti noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin entinen Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush, kun hän julisti sodan muslimimaailmaa vastaan syyskuun 11 päivän 2001 jälkeen.

Vaikka tuntuu monesti, että palaisin tahtomattani niihin vaikeisiin vuosiin Argentiinassa, palaan aina helposti Borgesin lauseeseen ja väkivallan avulla, koska vihollisen on tarkoitettu olla epämääräinen. Jos vihollinen on epämääräinen sota on myös loputon.

Totta, aseet ovat kehittyneet valtaavasti 1970- ja 1980-luvulta puhumattakaan tiedostelutekniikasta, kuten NSA:n tietovuotaja Edward Snowden paljasti viime vuonna. Toinen rohkea ihmisten vapauden puolustaja on Bradley Manning, joka tuomittiin viime elokuussa 35 vuodeksi vankeuteen.

Nyt kenties ymmärrän, että se kultainen viisauden lehti josta Horacio-setä haaveili ei ole muuta kun ne haamut jotka ovat seuranneet ihmiskuntaa siitä lähtien kun ensimmäinen kädellinen laskeutui puusta maahan. Se on se sama vihollinen joka on aina seurannut meitä. Se vihollinen ei ole kuka muu kuin itsemme.

Jos haluamme ottaa oppia Argentiinan ja Yhdysvaltojen hirmuvuosista sekä niitä vääryksiä mitä on tapahtumassa mm. Venäjällä ja Kiinassa, yksi tärkeimmistä on se, että meidän sotamme oikeita ja kuviteltuja vihollisia vastaan johtaa Pyrrhoksen voittoon.Sota voi joskus sokaista meidät, koska voitto vihollista vastaan voi olla niin menestyksellinen, että se antaa harhan tunnelman voittamattomuudesta.

Kun hypervaltio kuten Yhdysvallat tai hyperjuntta joka hallitsi Argentiinaa vuosina 1976-1983 uskoivat että ovat voittamattomia, silloin loppu alkoi. Miksi? Koska ne keinot ja valheet, jotta Argentiinan sotilasjuntta käyttivät ja länsimaat käyttävät terrorismia vastaan ovat niin kehnot, että lopulta suurimmaksi terroristiksi muodostu valtio itse.