Search Results for: abdirahim husu hussein

Abdirahim Husu Hussein: Oikeus on voittanut taas

Abdrirahim Husu Hussein Abdirahman Ismail Ali, ystävilleen Suldaanka, saapui Suomeen turvapaikanhakijana syyskuussa 2015. Suomeen saavuttuaan hän eli niin kuin muutkin, pelasi jalkapalloa ja suoritti vuoden kestävän valmentavan VALMA kurssin opiskellen samalla suomea ja valmistuttuaan hän haki ammattikouluun rakennuslinjalle, johon hänet hyväksyttiin. Hän suunnitteli hankkivansa pätevyyden voidakseen rakentaa elämänsä Suomeen ja antaakseen lopulta takaisin sille maalle,

Abdirahim Husu Hussein: Suomen maahanmuuttopoliittinen linja

Abdirahim Husu Hussein Hallitustunnustelut ovat käynnissä ja Suomi etsii keskustan johdolla maahan seuraavaa hallitusta. Hallitusneuvottelussa tullaan keskustelemaan monesta asiasta yhtä aikaa. Tarkoituksena on löytää yhdistäviä asioita, joihin kaikki hallitukseen tulevat puolueet voivat sitoutua. Kaikki puolueet myös tulevat tekemään kompromisseja, hyväksymään joitain poliittisia linjoja, joita eivät itse kannata. Kaikilla puolueilla on yhteisiä ja erottavia asioita. Keskustaa