Reija Härkönen: Mitä pitää tapahtua, että kansa herää?

by , under Reija Härkönen

Reija Härkönen

Hämärässä tilassa on piikkilanka-aitojen välinen kuja. Kuja on kokonaan lusikoitten ja haarukoitten peitossa. Historiaa vähänkin tunteva näkee heti, mistä on kysymys: keskitysleireille viedyiltä juutalaisilta riistettiin kaikki omaisuus, monilla perheillä mukaan haalittu arvotavara olivat hopeiset aterimet. Tästä mennään keskitysleirille. Teos sijaitsee saksalaisen Dortmundin kaupungin modernin taiteen museossa, Ostwallissa.

MO_Vostell_Thermoelektrisches_Kaugummi_1970

Vanhempi rouva, joka istuu ovensuussa valvomassa näyttelyesineitä, huomaa, että pysähdyn vähän pitemmäksi aikaa katselemaan näkymää. Hän tulee vierelleni, ja kertoo, että jos haluan, voin kävellä kujalle. Ei saa koskea -kasvatus on lujassa, ja varmistan vielä, että olen ymmärtänyt oikein. Kun sitten lähden muutaman metrin taipaleelle, rouva työntää vanhanaikaisen pahvisen matkalaukun käteeni. Hitaasti astelen kalisevien lusikoitten päällä piikkilangan viertä pitkin. Matkalaukustani alkaa kuulua ääniä, kuin vaikeaa hengitystä. Minunko?

Palattuani oppaani kertoo, että Wolf Vostell on tehnyt teoksen vuonna 1970. Hän oli ollut huolissaan siitä, kuinka natsi-Saksan aikaiset aatteet jälleen olivat nostaneet päätään sen aikaisessa Saksassa. Puhuimme siitä, kuinka taiteilijat ovat herkkiä vaistoamaan, mitä yhteiskunnassa on tapahtumassa ja myös reagoivat herkästi ikäviä asioita esiin nostamalla.

Saksan kielen taitoni on melko vaatimaton, mutta jostakin sanat nyt löytyivät. Huoli oli yhteinen ja kauhulla puhuimme siitä, mitä on jo tapahtunut vaikkapa Unkarissa ja Kreikassa ja mitä on meneillään itse asiassa koko Euroopassa.

Dortmund on tänään vireä monikulttuurinen kaupunki. Sodan aikana kaupunki oli mm. Puolan Zamoscin ja Belzecin keskitysleireille kuljetettavien ihmisten kokoamiskeskus, yli 40.000 ihmistä kuljetettiin tätä kautta. Myös kaupungin oma, vähän yli 4100 hengen juutalaisyhteisö katosi sodan aikana lähes täysin, osa keskitysleireille, jotkut pääsivät pakenemaan muihin maihin.

Olimme tietysti täsmälleen samaa mieltä, kuin lähes kuka tahansa aikalaisemme: ihmisen ihonvärillä, etnisyydellä, kielellä ja kulttuurilla ei kerta kaikkiaan ole väliä, eikä niistä voi normaali ihminen mitenkään löytää oikeutusta toisen ihmisen vihaamiseen ja tappamiseen. Mutta miksi sitten menneisyyden kaiut ovat niin selvät?

Pala nousi kurkkuun meillä molemmilla, kyynel silmänurkassa läksin kulkemaan museon muille osastoille. Rouva toivotti minulle kaikesta huolimatta mukavaa tutustumista näyttelyyn. Vähän ajan kuluttua hän etsi minut uudelleen käsiinsä. Hän tahtoi antaa minulle pienen lahjan, kauniisti kuvitetun museo-ohjelman. Sielumme olivat kohdanneet. Yhteinen huoli oli yhdistänyt meidät.

Meillä kaikki eivät vielä ole tiedostaneet, mitä Suomessa ja muualla Euroopassa on meneillään. Jotkut vähättelevät asian tärkeyttä, toiset vetoavat siihen, että Suomessa suojelupoliisi sanoo, että äärioikeistolainen liikehdintä on meillä vähäistä. Onko se vähäistä silloin, kun se on jo niin pitkällä, että sitä ohjataan eduskunnasta?

Eikö pitäisi huolestua toden teolla viimeistään nyt, kun syrjäytyneiden lasten katuväkivallan herättäessä huolta suomalainen kansanedustaja ehdottaa suojeluskuntamallista katupartiointia etnisen väkivallan kitkemiseksi ja ilmoittaa tehtävään vapaaehtoiseksi natsimielisen järjestönsä? Tai kun toinen kansanedustaja, itsekin poliisi, ilmoittaa, että poliisi on voimaton ja lasten harjoittama katuväkivalta on rasistista rikollisuutta etnisiä suomalaisia kohtaan? Huomasiko kukaan sitäkään, kuinka äärioikeistolaisen falangin kiihottaminen on tehonnut Lieksassa? Puheet alkavat realisoitua väkivallaksi.

Onhan niin, että tällä kertaa ihan tavallinen, keskiluokkainen kansa ei vaikenemalla mahdollista pahuuden etenemistä? Unkarista on jo osa sivistyneistöä ja taiteilijoita joutunut pakenemaan ja erilaiset vähemmistöt ovat ahdingossa. Onko meillä mahdollista toimia niin, etteivät uusfasistisen populismin harjoittajat saa vapaasti, ilman minkäänlaista vastustusta, ajaa ihmisvastaista agendaansa?

Vai annetaanko meillä asioiden edetä niin pitkälle, että jälkeenpäin sanomme vain: “Me emme tienneet”?

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

 

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Suomen_Sisu_monikultturismi-26763

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/242894-poliisikansanedustaja-jengihyokkaykset-ovat-rasistisia

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288761380421.html

 

 

  1. Yossie

    “Eikö pitäisi huolestua toden teolla viimeistään nyt, kun syrjäytyneiden lasten katuväkivallan herättäessä huolta suomalainen kansanedustaja ehdottaa suojeluskuntamallista katupartiointia etnisen väkivallan kitkemiseksi ja ilmoittaa tehtävään vapaaehtoiseksi natsimielisen järjestönsä?”

    Kertoo varmaan kaikkein eniten poliisin ja oikeuslaitoksen kyvyttömyydestä suojella kansalaisia. Suojeluskuntalaisuus ja natsimielisyys on kirjoittajan omaa mielikuvitusta.

    “Tai kun toinen kansanedustaja, itsekin poliisi, ilmoittaa, että poliisi on voimaton ja lasten harjoittama katuväkivalta on rasistista rikollisuutta etnisiä suomalaisia kohtaan? Huomasiko kukaan sitäkään, kuinka äärioikeistolaisen falangin kiihottaminen on tehonnut Lieksassa?”

    Siis montakymmentä vakavaa väkivallan tapausta etnisten jengien toimesta suomalaisia uhreja kohtaan ei kerro mistään mitään. Itseasiassa siitä puhuminen on rasistista? Mutta yksi pahoinpidelty taksikuski on todistus äärioikeistolaisen falangin (minkä?) kiihottamisen tehokkuudesta?

    Mitä pitää tapahtua, että kirjoittaja herää? Kauhea vouhotus “äärioikeistosta”, mutta mitä kauheuksia sillä on tilillään? Yksi pahoinpitely, jota ei voi edes osoittaa “äärioikeiston” motivoimaksi. Samaan aikaan kirjoittaja on kuitenkin täysin sokea sille että useat suomessa vaikituisesti asuneet ovat lähteneet taistelemaan islamistisen kalifaatin puolesta. Tappamaan sekä orjuuttamaan vääräuskoisia. Uutisia lukemalla jo selviää mikä on aikamme suurin uhka: Islamismi.

Leave a Reply