Paljastattu.: Uudet ajat puhaltavat Suomen yllä

by , under Enrique

Enrique Tessieri

Kansanedustaja James Hirvisaaren episodi tällä viikolla nostaa pöydälle yhden mielenkiintoisen kysymyksen: onko se ensimmäinen näkyvä halkeama perussuomalaisten hajoamisesta? 

Vaikka on liian aikaista sanoo kuinka Hirvisaaren potkut perussuomalaisista tulee horjuttamaan puoluetta, Timo Soini tulee varmasti vakuuttamaan ulospäin ettei puolueelle ole mitään hätää ja oma pesä on nyt kunnossa.

Onko niin?

Hirvisaaren tapausta huolimatta, ei se merkitse, että puolue on ratkaisu äärioikeistolaisen ja rasistisen ongelmaan. Perussuomalaisia yhä yhdistä samat populistiset arvot:  EU-, maahanmuutto- ja erityisesti islamvastaiset mielipiteet.

Miksi ihmeessä kansanedustaja Hirvisaari otti kuva ystävästä eduskunnassa tekemässä natsitervehdys? Paitsi erittäin huono arviointikyky seurauksista, paljastuu myös raasti Hirvisaaren äärioikeistolainen ja vainoharhainen maailmaa.

Yksi syy miksi natsismi, äärioikeistolaisuus ja kovat arvot ovat nostaneet päätään Suomessa ja Euroopassa tänä päivänä voidaan selittää yksinkertaisesti sillä, että monet ovat unhottanet omaan maan historiansa.

Talvisota oli tärkein syy miksi liitouitumme Hitlerin Saksan kanssa jatkosodan aikaan. Silloin yhteinen vihollinen oli Neuvostoliitto. Samat perustellut olla kansallismielinen populisti, äärioikeistolainen, Natsi tai rasisti pätee yhä. koska vihollinen on Muslimit ja maahanmuuttajia.

Perussuomalainen kansanedustaja Juho Eerola on erinomainen esimerkki siitä kuinka fasismi on pääsyt Eduskuntaan ja on muuttunut salonkikelpoiseksi. Muistaako kukaan mitä Eerola kirjoitti Hommaforumin seinällä vuonna 2010? Hän kirjoitti: ”Itseäni viehättää fasismi ja erityisesti Benito Mussolinin harjoittama talouspolitiikka. Yrittäjyyteen kannustettiin, se oli tiukasti valtion kontrollissa…”

Vaikka Eerolan avustaja Ulla Pyysalon nimi löytyy vuonna 2011 uusnatsi Kansallinen vastarinnan listalta, hän ei nähnyt siinä mitään väärä. Ei ihme.

Eerolan, Halla-ahon, Immosen ja Hirvisaaren maahanmuuttovastainen ja ksenofobinen linja ei pelkästään paljasta suvaitsemattomuutta ja rasismia, siinä on reilu annos tietämättömyyttä sekoitettu vainoharhaisen ideologian kanssa. Vaikka Halla-aholle on tohtori tutkinto, ei se merkitse mitään. Natsi-Saksan aikana paljon tiedemiehiä ja tohtoreita  murhasivat juutalaisia, vähemmistöjä ja viattomia sivilejä.

Suomi oli viime vuosisadalla hyvin suljettu maa. Kuten Mussoliniin Italiassa, ulkomaalaisomistus oli vähäistä ja tärkeämmät taloussektorit, kuten mm. metsäteollisuus ja kaivosteollisuus,  suljettiin ulkomaalaisomistuksista. Suomen maahanmuuttajia väestö oli silloin hyvin pieni melkein olematon (1970 asui 5 483 ulkomaalaisia). Vasta 1990-luvulla, asiat muuttuivat kun tulimme EU-jäseneksi.

Miksi Suomi oli hyvin suljettu maa viime vuosisadalla? Koska silloin tehtiin kaikki mahdollinen rajoittaa maahanmuutto ja ulkomaalaissijoituksia tänne. Kenties tämä selittää miksi Suomessa maahanmuuttovastaisuus on nostanut päätään voimakasti.

Suomi elää tänään uuttaa aika. Jollekin se on hyvin vaikea ja toiselle se on helpompaa omaksua.

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Leave a Reply