Enrique Tessieri
Voiko intohimoinen maahanmuuttokeskustelu muuttua vielä rumemmaksi? Ulkoministeri Alexander Subb toi vähän järkeä maahanmuuttokeskustelun, kun hän sanoi, että ”siinä haiskahtaa rasismi, nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha).”
Keskustelun itsepäinen ja piittaamaton reitti on jopa pelästyttänyt yhden sen tärkeimmistä luojista: (sit.) perussuomalaisen Jussi Halla-ahon. Luultavasti hän on huolissaan keskustelun sävystä, joka voi olla takaisku kaikille maahanmuuttajille Suomessa. Hän sanoi kirjoituksessaan Helsingin Sanomien mielipidesivulla, ettei enemmistö suomalaisista vastusta maahanmuuttoa kuten HS-gallupin kysymys oli osoittanut. Halla-ahon mielestä kyseinen mielipidemittaus olisi pitänyt tehdä kysymällä pitäisikö Suomen myöntää enemmän oleskelulupia Somalista ja Irakista tuleville turvapaikanhakijoille.
Halla-ahon lausuma ja HS-gallupin kysymys ei kerro meille mitään uutta tietoa. Kuinka monessa maassa sen kansalaiset kannattavat maahanmuuton lisäämistä? Kuinka monet uskovat, että heillä on maassaan liian vähän maahanmuuttajia?
Mielipide- ja asennetutkimukset maahanmuuttajista Suomessa heijastavat samanlaisia holhoavaa kannanottoa kuin nykyinen yksipuolinen keskustelu maahanmuuttajista. Tämä selittää sen, miksi lähes olematon maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut ja miksi hälyttävän suuri määrä maahanmuuttajista elää syrjäytyneinä suomalaisesta yhteiskunnasta.
Sosialidemokraatti Puolueen (SDP) puheenjohtaja, Jutta Urpilainen, kiihdytti maahanmuuttokeskustelun intohimot, kun hän syytti viikonlopulla nykyistä hallitusta ja maahanmuuttajia syypäiksi ongelmasta.
Ottaen huomioon työpaikkojen niukkuuden Suomessa ja maahanmuuttajien korkean työttömyyden, Urpilainen sanoi, että Sdp:n uusi maahanmuutto- ohjelma ei vain pakottaisi ihmisiä oppimaan suomen tai ruotsinkieltä, mutta heidän pitäisi etsiä työtä. Hän ei selittänyt sitä, että olisivatko maahanmuuttajat omasta tahdostaan työttöminä käyttäen näin sosiaaliturvaa väärin tai eivät halua oppia suomea tai ruotsia.
Nykyisillä keskustelutasoilla, he jotka vastustavat maahanmuuttoa Suomessa, voivat olla tyytyväisiä. Nykyinen yksipuolinen keskustelu ei pelkästään anna aihetta maahanmuuttajille muuttoa maastamme, se myös pelottaa heidät pois, jotka haluaisivat muuttaa Suomeen.
Kuka haluaisi muuttaa niin vihamieliseen maahan, jossa maahanmuuttokeskustelu on yksipuolista ja jossa ”haiskahtaa rasismi, nationalismi, populismi ja ksenofobia?”
SDP:ssa on jo kauan ollut runsaasti maahanmuuttajia puoluejäseninä, mutta veikkaisin, ettei puoluejohtaja ammennut edes näiden jäsenten asiantuntijuutta ennen tätä viimeistä mielenpurkausta:
Kuka tahansa SDP:n maahanmuuttajajäsen olisi voinut kiinnittää Urpilaisen huomiota siihen, että hän puhuu kahdesta selvästi erilaisesta ihmisryhmästä. Toisaalta on lähinnä työn perään saapuneet yleensä hyvin koulutetut maahanmuuttajat, jotka ovat kokopäivätöissä kansainvälisissä yrityksissä taikka korkeakouluissa tai muissa osaamiskeskuksissa. Toisaalta on sitten lähinnä maahanmuuttajat, jotka ovat saapuneet Suomeen perheen, opiskelun, kansainvälisen suojelun tarpeen, geneettisen perimän tai muiden syiden perusteella.
Edellisestä ryhmästä löytyy eniten juuri he, jotka ovat maassa … toistakymmentä vuotta sitten maahan saapuneita, jotka eivät osaa kieltä edes auttavasti. Sen sijaan jälkimmäisen ryhmän into kielitaidon hankkimiseen käy ilmi jo siitä seikasta, että kielikurssien kysyntä on jo kauan selvästi ylittänyt tarjonnan kaikkialla maassa – siis myös niissä kunnissa, joissa SDP:n jäsenet päättävät koulutusresurssien kohdentamisesta.
Kaukokatseisempi politiikko kyselisi siitä, mitä tapahtuu, kun edelliseen ryhmään kuuluvat siirtyvät eläkkeelle. Silloin on meillä melkoinen porukka koko pitkän uran aikana veronsa maksanneita kielitaidottomia eläkelaisia, joiden tarpeet kuormaavat sosiaali- ja terveyspalveluja suunnattomasti.
Eivät ne puhumattomat muuttajat rasita järjestelmää sen enempää kuin puhuvatkaan. Eläkeläinen on eläkeläinen, olettaen että ovat maksaneet tarpeeksi veroja kattamaan edes huomattavan osan eläkkeestä.
Sossun luukulle vain lappu “Palvelu vain Suomeksi ja Ruotsiksi. Englannin käyttämisestä peritään ylimääräinen maksu” ja huomaamme että eläkeläisten kielitaito karttuu vauhdilla.
Se, että on tehnyt töitä Suomessa EI tarkoita että on oikeutettu vaatimaan muutoksia yhteiskunnan järjestelmään.
Työeläkettä ei kustanneta verovaroilla.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suurelta osin myös ennalta ehkäiseviä, joten ummikkopalvelu ei ole mitenkään halpa vaihtoehto. Varhaistoiminnan puuttuessa hoitamattomat ongelmat vain pahentuvat ja tulevat yhä kalliimmiksi. Ajatusmalli, jonka mukaan palvelut jätetään antamatta asiakkaan puuttuvan kielitaidon takia on joka tapauksessa mahdoton toteuttaa koko järjestelmää raaistamatta.
Käytännön palvelutilanteessa käytetään ne kielet, joilla palvelu parhaiten sujuu. Veikkaisin, että vanhuuseläkeläisenä Tiwaz itse ryhtyisi heti ilmaiseksi asiomistulkiksi mikäli vaihtoehto on useiden tuntien jonotusta johtuen vanhan maahanmuuttajan oikeudesta asioida kielellä, jota hän osaa vain auttavasti.
Oli mielenkiintoinen pedagoginen kannanotto väittää, että eläkeläisten kielitaito karttuisi vain esittämällä viestin sosiaalitoimistossa. Yli kymmennen vuotta kielenopettajana toimineena ja siihen liittyvää kielitieteellistä kirjallisuutta runsaasti lukeneena en kuitenkaan voi yhtyä tähän kannanottoon. On olemassa lukuisia kielipedagogisia lähestymistapoja ja menetelmiä, mutten näe miten ehdotettu sossulappumenetelmä saisi opetushallituksen siunausta.
Jokainen saa vaatia muutoksia yhteiskunnan järjestelmään, joka on demokraattinen.
Kyseessä olisi motivaatiojärjestely.
Ilman jonkunlaista keppi & porkkana-järjestelmää maahanmuuttajilla ei ole motivaatiota opiskella kieltä.
Vaihtoehto olisi esimerkiksi oleskeluluvan jatkamiseen jatkuva kielitaidon kehitys. Kun lupa on katkolla, testataan onko kielitaito kehittynyt tarpeeksi.
Jos ei, kenkää. Tässä vaiheessa myös työnantaja motivoituisi opettamaan maahanmuuttajia.
Vaihtoehtoja ratkaisulle EI ole, koska syntyperäisellä väestöllä on lakiin kirjattu oikeus saada palvelua maan virallisilla kielillä. Joita on jo nyt aivan tarpeeksi.
Puhutaan nyt maassamme kauan oleskelleista ja työskennelleistä vanhuksista, jotka ovat jääneet vailla virallisia kotoutumistoimenpiteitä jatkuvan työssäolonsa takia. Oleskelu perustunee tässä vaiheessa lähinnä suoraan yhteisö-oikeuteen (esim. 2003/109/EC) taikka ainakin kansalliseen pysyvään oleskelulupaan, joten jatkoluvan saantiehdot ovat epäolennaisia. Sellaisen henkilön karkottaminen maasta vain kielitaitopuutteen takia ei tule kysymykseen, joten oleskeluluvan uusimatta jättäminen olisi joka tapauksessa turha ele.
Vanhan ihmisen suomen kielitaidon hankkiminen on pedagogiikan erikoisala, jossa tietääkseni ei ole tehty juuri mitään tutkimusta.
Keskeinen pointti on kuitenkin se, että silmäänpistävä kielitaidon puute esiintyy lähinnä niissä, jotka ovat olleet jatkuvasti töissä maamme ns. kansainvälisissä työympäristöissä. Sen sijaan työttömäksi jääneet yleensä pystyvät hankkimaan käytännön kielitaidon mm. työmarkkinakoulutuksen kautta. Jutta Urpilainen näin ollen puhuu kahdesta suhteellisen selvästi erilaisesta maahanmuuttajaryhmästä ja sekoittaa ne pahasti keskenään.