Otavan Sanomat: Kunniottaminen on tärkeä

by , under Zeinab Amini ja Soheila Khavari

Zeinab Amini ja Soheila Khavari*

Suomen yhteiskunta moninaistuu nopealla vauhdilla ja viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on ulkomaalaisten määrä noussut paljon. Suomessa asui vuonna 1986 16 753 ulkomaalaista, Väestörekisterin mukaan. Viime vuonna meitä oli 229 765 ulkomaalaista.

Näyttökuva 2016-6-14 kello 9.46.42
Lehden pääset lukemaan tästä linkistä.

Tämä luku tule nousemaan 2030 mennessä 330 000. Suurimmat kansallisryhmät olivat viime vuonna virolaiset (50 367), venäläiset (30 813), ruotsalaiset (8 174), kiinalaiset (8 042), ja somalialaiset (7 261).

Millä tavalla voisimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa kunnioittaminen on kannustettava ja tärkeä asia?

Kysymystä voisimme katsoa myös toisesta näkökulmasta: Onko mahdollista rakentaa vahvaa ja vauraus yhteiskuntaa ilman kahden välistä kunnioitusta? Mielestämme se ei onnistuu.

***

Vaikka me allekirjoittaneet olemme syntyneet Iranissa, vanhemmat tulivat Afganistanista pakolaisina sodasta. Meillä on sukulaisia, jotka ovat kuolleet entisessä kotimaassa.

Yksi tärkeä syy, miksi tulimme asumaan Suomeen, oli elää maassa jossa on rauhaa ja tasa-arvoa. Iranissa asuimme kuin toisen luokan kansalaisia. Siellä ei ollut turvallistakaan. Meille ei ollut tasavertaisia mahdollisuuksia edetä elämässä siinä maassa kuten nyt Suomessa.

Olemme siitä kiitollisia.

***

Yksi tärkeä syy, miksi monissa maissa on ollut sota,  koska ihmiset eivät luota toisiinsa. Jos yhteiskunnassa ei ole luottamusta ei voi silloin olla kunnioitustakaan.

Kunnioitusta oppii kotona vanhemmilta ja muilta perheen jäseniltä. Kunnioittamista oppii myös koulussa ja kavereilta.

Tulevaisuus on lasten käsissä. Jos opetamme heitä oikein, olemme jo ottaneet iso askelen oikean suuntaan.

Matka on pitkä, mutta se kannattaa tehdä.

 

*Molemmat olivat Otavan Opiston monikulttuurisen peruskoululinjan opiskelijat 2015-2016.

  1. Yossie

    “Onko mahdollista rakentaa vahvaa ja vauraus yhteiskuntaa ilman kahden välistä kunnioitusta? Mielestämme se ei onnistuu.¨

    Yksi tärkeä syy, miksi monissa maissa on ollut sota, koska ihmiset eivät luota toisiinsa.”

    A lot of good points. Logical conclusion would be that we should not take people that we can’t trust or respect.

    Ofcourse you people would want us to respect and love all immigrants but that is just your pipe dream. There can be no respect when uneducated and unskilled people come here to live with welfare while lying through their teeth to get it.

    Feeling is ofcourse mutual as shown in this blog where you don’t trust nor like Finns. So why on earth are you hell bend that multicultural society is actually a good thing?

    If you really wanted to make a succesful multicultural country, you would just take people we could respect: skilled and educated people who got jobs lined up. Instead you have decided that uneducated, religious, 3rd world people are the way to go. You will fail and we will all suffer for it. Then again, what would an immigrant like you care if you mess a country up? Especially one you seem to hate.

Leave a Reply