Kohtaamisia Kansallissosialismin Kanssa

by , under Maarit Snellman

Kansallissosialismi eli natsismi nykyään uusnatsismi luetaan yhdeksi fasismin muodoksi. Siihen sisältyy myös rotuoppia ja antisemitismiä.

Ensimmäinen kohtaaminen kansallissosialismin kanssa on ajalta, jolloin olin siinä 5 vuotias. Setäni oli diplomaatti ja asemamaana Puola. Lähdimme koko perhe sinne kylään hiililaivan mukana Paraisilta päätesatamana Gnydia. Pienen tytön mieleen on matkalta jäänyt keltaiset pikku limupullot, joita miehistö muisti aina tuoda hyttiin edellisten tyhjennyttyä.

Matkalla tehtiin monenmoista. Kävimme myös Stutthofin keskitysleirimuseossa lähellä Gdanskia. Muistan portin ja piikkilanka-aidan, joihin oli laitettu valokuvia niissä roikkuvista ihmisistä. Muista pelottavan näköisen rakennuksen kauempana. Sen ympäriltä puuttuivat vain sen ympärillä lentävät lepakot. Se osoittautui saippuatehtaaksi, jonka raaka-aineena olivat – tätä lausetta ei liene tarve jatkaa loppuun. Muistan myös ihmisen nahasta tehtyjä lampunvarjostimia.

Muistan kierroksen aluksi näytetyn elokuvan. Koin sen pitkävetisenä, mutta muistan siinä olleen ison kuopan, jonka pohjalla oli kenkä. Eräs nainen nosti sen ja piteli sitä kädessään vuolaasti itkien. Muistan makuusalit – kolmessa kerroksessa eräänlaisia makuulavereita, joissa ei aina ollut kaikkia lautoja. Likainen ja harmaa reikäinen peitto oli vain joissakin niistä.

Muistan huoneen punatiilestä, jossa oli uuni. Sen eteen oli rakennettu neliönmuotoinen tiilestä “laari”, johon liittoutuneet olivat siirtäneet tuhkat uuneista. Ne kävivät vielä täydellä teholla heidän saapuessaan. “Laariin” oli aseteltu kaikkien niiden maiden liput, joiden kansalaisia leirillä oli ollut. Niitä oli paljon ja mukana oli myös Suomen lippu. Sen ympärillä oli itkeviä ihmisiä ja sinne oli tuotu kukkia.

Muistan ulkona korokkeella sijainneen suuren lasivitriinin, jossa oli mustat reunat. Minä en saanut mennä sitä katsomaan, mutta ennen kieltoa ehdin jo nähdä mitä siellä oli: ihmisen luita. Pääkalloja ja sääriluita ehdin erottaa. http://stutthof.org/english

Minä en pelännyt, en ahdistunut. Olin turvallisten ihmisten matkassa, jotka eivät avanneet minulle liikaa siitä, mistä oli kyse. Se on sitten selvinnyt minulle matkan varrella elämää eteen päin eläessä. Kuten kun ollessani mielenterveystoimiston toimistossa kanslistina luin hyllystä kirjan Millerin kirjan Alussa oli kasvatus, jossa avataan muun muassa Adolf Hitlerin taustaa ja sen vaikutuksia hänen aikaansaannoksiinsa.

Saksassa asuva suomalainen ystävättäreni kutsui minut väitösjuhliinsa. Sanoin kyllä kiitos ja lentokoneeseen päämääränä Baijerin München, josta sitten Freisingin kautta Rosenheimiin. Tutuksi tulivat Neunschwanstein ja muut Ludwig II edesottamukset. http://www.neuschwanstein.de/

Kävimme myös Obersalzburgissa ja siellä Kotkanpesässä. Kaunis Kaunis maisema, jolla on niin surullinen historia. Mietin siellä metsän siimeksessä, että kuinkahan monta on menettänyt henkensä rakentaessaan tietä ja Kotkanpesää Aatun 50 vuotislahjaksi. Vuoren sisällä on hissi, jolla ylös mennään. Kiiltävä kuin kultaa ja mahtipontinen. Itse Pesän parveekkeelta aukeaa henkeäsalpaava näkymä vuorten yli. Kävelin vuoren rinnettä alas. Siinäkin oli aikaa miettiä tuota kaikkea. Kuitenkin kysymyksiä heräsi enemmän kuin oli mahdollista saada vastauksia. http://www.kehlsteinhaus.de/en/

Ludwig II:lla ja Hitlerillä oli yhteistä – viehtymys Wagnerin musiikkiin. SS – miehet käyttivät Wagneria taustamusana kuulusteluissa eli kiduttaessaan. Minä en kuuntele Wagneria.

Sain graduohjaajaltani erityispedagogiikan professorilta lopputentti luettavaa keväällä 2010 näkövammaisuudesta Suomessa ja vähän muustakin, kuten tämän essee-kokoelman sisältöä: http://www.gaudeamus.fi/teittinen-pois-laitoksista/ . Teoksesta löytyy essee – Heather Hollins: Vammaisuus ja holokausti. Vaiettu historia ja sen perintö.

Silloin niin sanotusti kolahti. Koko natsismin, kansallissosialismin ja fasismin julman pimeä kauheus. Vaikeasti kehitysvammaisella pojallani oli silloin miespuolinen avustaja Nigeriasta. Biokemisti, joka opiskeli sairaanhoitajaksi. Jos Aatu olisi saanut päättää, meistä kukaan ei olisi saanut elää. Vietin unettoman yön.

Tämän vuoden alkukeväästä pakotin itseni katsomaan tämän 70 vuotta hyllytettynä olleen keskitysleiri elokuvan. Ihmisten tarinat ovat erittäin tärkeä lähdeaineisto kasvatustieteissä. Ajattelin, että minun pitää ihmisenä kyetä tämä elokuva katsomaan. Jotkut ovat sen eläneet ja kokeneet. Suurin osa ei selvinnyt.  http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/19/holokaustin-muisto-teemalauantai-254

Sen jälkeiset tapahtumat ovat kaikkien tiedossa. Pimeys levittää siipiään ja haluaa tukahduttaa sen valon, joka maailmassa on jo löytynyt. Toisilla on halu ja tarve taputella se vähättelemällä pois. Vaientaa. Hiljentää. Mitätöidä. Se ei toimi niin nyt ja se ei ole toiminut niin ennenkään. Pimeys ei väisty vaikenemalla. Se väistyy vain puuttumalla ja valolla. Valo on toivomme.

 

Leave a Reply