Kun saavuin Suomeen yliopistotutkijana Britanniasta, päätin yrittää olla valittamatta siitä, miten Suomessa korkeakoulujärjestelmää hoidetaan. Valittaminen on kuitenkin luonnollista, ja olen varma, että miltei jokainen Suomessa asuva ulkomaalainen on tehnyt niin ainakin kerran.
Lue alkuperäinen kirjoitus tästä.
Suomalaista korkeakoulujärjestelmää pyörittää joukko vaikutusvaltaisia suomalaisia professoreita, jotka toimivat portinvartijoina. Ulkomaalaisten akateemisesti koulutettujen on vaikea päästä vakituisiin tehtäviin.
Suomen korkeakoulujärjestelmän avautumisessa muunmaalaisille lahjakkaille tieteentekijöille on tapahtunut edistystä, mutta kehitys on ollut hidasta. Saadakseni tarkemman käsityksen asiasta lähetin kaikille Suomen yliopistoille sähköpostin, jossa tiedustelin ulkomaisen henkilökunnan määrää.
Turun yliopiston tilanne kuvaa koko maata. Viidestäsadasta Turun yliopiston vakituisesta työsopimuksesta vain 21 ei ole Suomen kansalaisten hallussa. Näistä vain kahdeksan puhuu äidinkielenään jotakin muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.
Olen ihmetellyt näitä tilastoja sekä muita samantapaisia asioita, joita olen nähnyt aiemmin. Tutkittuani asioita ja puhuttuani tutkijakollegoille eri yliopistoissa ympäri Suomea minulle jäi neljä mahdollista selitystä tilanteelle.
Ensimmäinen on suomen kieli. Ilman kykyä puhua tai ainakin lukea suomea suuri osa maan korkeakoulujärjestelmää ja laajempaa kulttuuria jää ulkomaalaisen ulottumattomiin.
Toiseksi suomalaiset nimittävät tehtäviin mieluummin “omiaan” kuin ulkomaalaisia, kyvyistä huolimatta.
Kolmanneksi on suomalaisia, jotka kokevat, että tietoa tulisi toisintaa tietyllä tavalla ja että heillä on etuoikeus pysyviin akateemisiin työsopimuksiin Suomessa yksinkertaisesti siksi, että tämä on “heidän maansa”.
Neljäs mahdollinen selitys yllätti minut: suomalaiset tieteentekijät ovat epävarmoja itsestään eivätkä halua ottaa riskiä, että ulkomaalainen tutkija saattaisi haastaa heidät, mikä voisi vähentää heidän arvovaltaansa.
Tuntuu, että maan hierarkkisen korkeakoulujärjestelmän isoisät valitsevat mieleisensä eliitin jatkamaan perittyjä periaatteita ja varmistavat näin korkeakoulujärjestelmän toisinnan nykyisessä muodossaan.
Olen kuitenkin kiitollinen suomalaiselle korkeakoulujärjestelmälle monista niistä asioista, joita se on minulle opettanut.
Näistä opetuksista tärkeimmän professori Michael Ignatieff ilmaisi ytimekkäästi oivaltavassa muistelmateoksessaan Fire and Ashes.
“Kun asuu muiden ihmisten maassa, törmää ajan mittaan lasioviin ja suljettuihin alueisiin, jotka on varattu sisäpiirille. Tajuaa ymmärtävänsä ainoastaan sen, mitä sisäpiiriläiset sanovat, mutta ei sitä, mitä he todella tarkoittavat.”
Gareth Rice
tutkija, yliopistonopettaja
Helsinki