Category: Husein Muhammed

Husein Muhammed: Nälkä ei tunne kela-korttia

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed

Husein Muhammed 

“Leipäjonoissa kela-korttipakko – tuhat asiakasta hävisi. Vain henkilöllisyytensä todistaneet pääsevät sisään hakemaan ilmaista ruokaa. Toiminnanjohtaja Heikki Hursti kertoo, että auttamisjärjestö sai tarpeekseen ruoka-avun väärinkäyttäjistä.”

Näin uutisoi MTV3 tunnetuimman suomalaisen ruoka-apua tarjoavan järjestön, Hurstin suvun Laupeudentyö ry:n, uudesta käytännöstä.

Hursti kertoo uutisessa kuulleensa huhuja, että avustusjärjestöjen jakamaa ruokaa käytettäisiin väärin, myytäisiin eteenpäin. Lisäksi hänen mukaan “vaatejakeluihin tuli porukka, joka ei edes katsellut vaatteiden kokoa, vaan mätti tavaraa suoraan säkkeihin”.

Ruokajonojen pituutta on viime aikoina pidetty – jos ei suoranaisena tilastona – ainakin jonkinlaisena oireena huono-osaisuuden lisääntymisestä yhteiskunnassa. Juuri Laupeudentyö ry sai kansan liikkeelle turvaamaan sille jakelupisteitä, kun se joutui asukkaiden valitusten johdosta lähtemään Helsingin Kallion eräästä kerrostalosta.

On toki tärkeää, että ruoka-apu päätyy niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Myönnän olleeni niin onnekas, ettei minun ole tarvinnut mennä leipäjonoihin. Leipäjonoissa on varmasti varattomia tai vähävaraisia ihmisiä, joille ruokakassi tai käytetyt vaatteet tulevat tarpeeseen.

Toisaalta en lähde myöskään kiistämään, etteikö minkäänlaisia väärinkäytöksiä voisi ruoka- ja vaatejonoihin liittyä. Lähdetään siis siitä olettamuksesta, että Hurstin kuulemat huhut olisivat todellisia: ruokaa ja vaatteita hakisivat muutkin kuin niitä kipeästi tarvitsevat. Olettakaamme lisäksi, että myös Hurstin epäilys ruoan ja vaatteiden ottamista myyntiä varten pitäisi paikkaansa.

Hurstin tarjoama apu on vapaaehtoista. Kukaan ei voi määrätä, kenelle Hursti saa tarjota apuaan ja kenelle ei. Hursti järjestöineen julistaa kuitenkin tarjoavansa apuaan kaikille sitä aidosti tarvitseville. Hursti kertoo pyrkivänsä torjumaan väärinkäytökset, mikä on tietysti myös hänen järjestönsä apua aidosti tarvitsevien kannalta hyvä asia.

Hurstilla on siis oikeus valita avun kohteet sekä estää väärinkäytökset. Hurstin esittämä uusi keino väärinkäytösten estämiseksi on kuitenkin täysi huti. Kela-kortista ei voi päätellä kenenkään avuntarvetta: sellaisen omistanee paitsi asunnoton Anssi myös Björn Wahlroos.

Kela-kortin hallussapito ei millään tavalla ole todiste henkilön tarpeesta saada ruoka-apua leipäjonoista. Ehkä pikemminkin juuri päinvastoin: Kela-kortin haltijat ovat Suomen sosiaaliturvan piirissä. Heillä voi olla työpaikka tai ainakin oikeus työmarkkinatukeen tai toimeentulotukeen tai muunlaiseen yhteiskunnan tarjoamaan turvaan.

Toki osa kela-kortin haltijoistakin voi aidosti olla hätäavun tarpeessa. Mutta paljon todennäköisemmin sellaisen tarpeessa ovat kela-kortittomat ulkomaalaiset, jotka eivät ole Suomen sosiaaliturvan piirissä. Esimerkiksi turvapaikanhakijat, kerjäläiset tai matalapalkka-aloilla työskentelevät virolaiset. Tai niin sanotut paperittomat henkilöt, jotka maastakarkotuksen pelossa eivät uskalla ollenkaan ottaa yhteyttä viranomaisiin tai asettua asumaan virallisesti mihinkään Suomessa.

Väitänkö siis, etteivät ulkomaalaiset voi syyllistyä väärinkäytöksiin leipä- tai vaatejonoissa? Toki voivat. Eikö Hursti saa sitten estää ulkomaalaisten väärinkäytöksiä? Toki saa.

Hursti hehkuttaa leipäjonojen lyhentyneen heti tuhannella asiakkaalla. Mutta onko se jokin saavutus? Jonoista tuskin jäivät pois apua tarvitsemattomat, sillä avuntarvetta ei millään tavalla tutkita. Jonoista jäivät pois kela-korttia vailla olevat asiakkaat, joiden joukosta löytyvät kaiken todennäköisy
yden mukaan eniten vapaaehtoista apua tarvitsevat, koska viranomaisilta ei apua heru.

Kela-korttipakkoa voisi jossain määrin ymmärtää, jos sillä voitaisiin selvittää avuntarvetta ja/tai mikäli korttipakko olisi ainoa mahdollisuus puuttua väärinkäytöksiin. Korttipakko ei kuitenkaan täytä kumpaakaan ehtoa.

Mahdollisten väärinkäytösten torjumisen voisi varsin vaivattomasti hoitaa rajoittamalla käytettyjen vaatekappaleiden ottamista esimerkiksi vain pariin vaatekappaleeseen per henkilö. Väärinkäytösten torjumiseen on niin yksinkertaisia keinoja, ettei Hursti järjestöineen liene edes tullut niitä ajatelleeksi.

 

* Kirjoittaja on lakimies ja tietokirjailija sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja (2011 – 2015)

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Husein Muhammed: Ääriapajilla

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed

 

Husein Muhammed

“Vaadimme kaikkien etnisten suomalaisten asuinalueiden liittämistä Suomeen. […] Ainoastaan etninen suomalainen voi olla Suomen kansalainen. […] Ulkomaalaisten maahanmuutto Suomeen on estettävä.”

Näin julistaa itseään Suomen Kansallissosialistiseksi Puolueeksi nimittävä joukko, joka tähtää vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Puolue on omien nettisivujensa mukaan perustettu joulukuussa ja se pitää päämajaansa Kotkassa. Tavoitteena on saada eduskuntaan “kansallissosialistisesti ajattelevia ihmisiä”.

Juutalaisten holokaustia puolue nimittää “kuudeksi miljoonaksi valheeksi”. “Puolueen esikuvana toimii Adolf Hitler ja hänen NSDAP-puolueensa.” Joskin puolue pyrkii realismiin: “Maailma on kuitenkin muuttunut paljon 1900-luvun alusta, joten kaikkia Adolf Hitlerin oppeja ei voida soveltaa kirjaimellisesti.”

Huomatkaa sanat “ei voida” ja “kirjaimellisesti”. Jotain sinne päin siis kuitenkin tavoitellaan.

Sisäministeriön tammikuussa julkistamassa tilannekatsauksessa arvioidaan väkivaltaisen ekstremismin riskin olevan Suomessa vähäinen. Katsauksessa tarkastellaan niin äärioikeiston, äärivasemmiston kuin väkivaltaisen ääri-islamin uhkaa. Vaikka riskejä pidetään vähäisinä, kaikkien edellä olevien ryhmien kohdalla mainitaan tällä hetkellä jo olevan uhkaavia piirteitä.

Tilanne voi muuttua yllättäen. Esimerkiksi Kreikassa äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto -puolue on lyäärihyessä ajassa muuttunut suureksi uhaksi samalla kun myös kreikkalainen vasemmisto on radikalisoitunut. Kultaisen aamunkoiton jäsenet syyllistyvät järjestelmälliseen väkivaltaan maahanmuuttajia kohtaan. Tuhannet maassa pitkään asuneet maahanmuuttajat ovat joutuneet pakenemaan väkivaltaa. Osa on tullut myös Suomeen. Olen henkilökohtaisesti kuullut heidän erittäin seikkaperäisiä ja uskottavia kertomuksiaan väkivallan uhriksi joutumisesta.

Myös Itä-Euroopassa ja Venäjällä on runsaasti avoimen väkivaltaisia äärioikeistolaisia liikkeitä. Lännessä alalla ovat kunnostautuneet muun muassa eri maiden Defence League -ryhmät. Itä- ja Länsi-Euroopan äärioikeiston välinen hienoinen ero on lähinnä siinä, että itäeurooppalaiset ryhmät kohdistavat vihansa ensisijaisesti juutalaisiin ja romaneihin, länsieurooppalaiset muslimeihin.

Varsin monipuolisen kuvan äärioikeistolaisista liikkeistä antaa esimerkiksi Lisa Bjurwaldin kirja “Europas skam – rasister på frammarsch”. Se ei tosin juurikaan puhu Suomesta, sillä se on kirjoitettu silloin, kun Suomessa maahanmuuttajavastaiset liikkeet olivat vasta heräämässä. Näistä antaa hyvän kuvan Li Anderssonin, Mikael Brunilan & Dan Koivulaakson tuore kirja “Äärioikeisto Suomessa”.

Jera ja Jyri Hännisen “Tuhansien aatteiden maa – ääriajattelua nyky-Suomessa” on monipuolisempi ja tasapuolisempi kirja, joka tarkastelee kaikkia suomalaisia ääriliikkeitä ja niiden ajatusmaailmaa. Kirja on erityisen mielenkiintoinen siksi, että siinä huomaa, kuinka toistensa ääripäinä pidettyjen liikkeiden tavoitteet johtavat lopulta pikemminkin samaan lopputulokseen: yhteiskuntarauhan järkyttämiseen. Sisäministeriön tilannekatsauksessa on käytetty varsin paljon tilaa väkivaltaisen ääri-islamin tarkasteluun. Siinä puhutaan myös joistakin radikaaleista Suomessa, vaikka tiettävästi Suomessa ei ole ollut yhtään islamin nimissä tehtyä väkivaltatekoa. Katsauksessa mennään myös pahasti metsään nostamalla huolenaiheeksi musliminuoret, jotka eivät “täysin samaistu suomalaiseen kulttuuriin, mutta eivät toisaalta tunne vanhempiensa kulttuuria omakseen”.

En tiedä kuinka moni suomalainen nuori “täysin samaistuu suomalaiseen kulttuuriin”, mutta olisi todella erikoista edellyttää maahanmuuttajataustaisten nuorten “täyttä samaistumista” suomalaiseen kulttuuriin sen enempää kuin vanhempiensa lähtömaidenkaan kulttuuriinkaan. He ovat suomalaisia, maahanmuuttajia, mahdollisesti muslimeja – ja vaikka mitä. Radikalisoitumista voi välttää tai siihen voi sortua riippumatta täydestä samaistumisesta tiettyyn kulttuuriin.

Alussa mainitulla natsipuolueella tulee tuskin olemaan edellytyksiä eduskuntavaaleissa. Ei siksi, etteikö monia miellyttäisi sen ajatusmaailman, vaan siksi, että ääriapajilla kalastelee jo niin moni perinteinenkin puolue. Enkä tarkoita vain Perussuomalaisia.

* Kirjoittaja on lakimies ja tietokirjailija sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja (2011 – 2015)

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Husein Muhammed: Vain konnia tai uhreja?

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed* pohtii kolumnissaan Umayya Abu-Hannan kirjan teesejä suomalaisen rasismin eri muodoista.

Husein Muhammed

“Lähdin Suomesta suojellakseni tytärtäni” rasismilta, paljastaa Anna-lehden etukannessa toimittaja Umayya Abu-Hanna. Hänen adoptiotyttärensä on Etelä-Afrikasta. Tällä hetkellä perhe on asettunut Amsterdamiin.

Asian tekee vieläkin mielenkiintoisemmaksi se, että Abu-Hannalta on juuri ilmestynyt suomeksi kirja “Multikulti – monikulttuurisuuden käsikirja”. Kirjan takakannessa todetaan, että Abu-Hannan mukaan Suomessa vallitsee rasistinen kulttuuri, johon olemme kaikki osallisia. Kustantaja tarjoaa kirjaa “monikulttuurisuuden aarrearkkuna ja työkaluna, joka tarjoaa välineitä ja ehdotuksia kasvavan ilmiön ymmärtämiseen ja käsittelyyn”.

Lukijan ei kannata lannistua jäsentelemättä ja oikolukematta jääneestä esipuheesta: laatu paranee huomattavasti loppua kohden. Kirjan alkupuolella on muutenkin käsitelty lähinnä sattumanvaraisesti monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon tai –kirjoittajan termiä käyttääksemme – siirtolaisuuteen liittyviä aiheita. Vasta loppuosa tarjoaa jonkin verran konkreettisia ehdotuksia.

Kirjassa käytetään varsin paljon rasismi-sanaa, mutta itse väkivaltaisesta, näkyvästä tai poliittisesta rasismista kirjoittaja ei juuri puhu. Viime aikoina käytännössä aina, kun on puhuttu maahanmuuttajavastaisuudesta, on heti mainittu Perussuomalaisten nousu merkittäväksi puolueeksi. Kirjassa ei puoluetta mainita sanallakaan. Hyvä niin, sillä syyllistämällä Perussuomalaisia on päästetty aivan liian helpolla muita puolueita ja toimijoita, joilla ei ole sen suvaitsevaisempia näkemyksiä.

Kirjassa onkin keskitytty puhumaan paljon enemmän hiljaisesta rasismista. Abu-Hanna on parhaimmillaan kritisoidessaan niitä, jotka esiintyvät innokkaina maahanmuuttajien tukijoina, mutta joille maahanmuuttajat ovat vain saamattomia avuntarvitsijoita, eivät aktiivisia oman elämänsä sankareita. Kirjoittaja päättelee aikalailla oikein, että siirtolaisia pidetään joko konnina tai uhreina, ei tavallisina ihmisinä sen enempää rasistien kuin suvaitsevaistenkaan keskuudessa.

Erityisen huolestuttavana kirjoittaja pitää sitä, että maahanmuuttajia ei juuri pääse suunnittelemaan, päättämään tai toteuttamaan maahanmuuttajia koskevia asioita. Sen sijaan näistä asioista päättävät maahanmuuttajien asiantuntijoina esiintyvät valtaväestön edustajat.

Ongelma tiivistetään kirjassa hyvin havainnollisesti vertaamalla sitä siihen, millaiseksi koettaisiin tilanne, jossa muunlaiset vähemmistöt eivät itse pääsisi edustamaan itseään: “Jos homoseksuaaleja edustaisivat heterot, jotka ’tuntevat’ homojen asioita, tai naisten asioista päättäisivät miehet, jotka ovat perehtyneet feminismiin, tai vaikkapa suomenkieliset edustaisivat ruotsinkielisiä, siitä nousisi suuri meteli”.

Kirjoittajan mukaan siirtolaisia estetään tulemasta osaksi suomalaista yhteiskuntaa sillä, että heidän erilaista osaamistaan ei arvosteta, vaan heitä pidetään suomalaisilla mittareilla epäpätevinä. Kirjoittaja katsoo, että osaaminen pitää määritellä uudelleen. Muuten osaamisensa muualla tai muuten hankkineet eivät pääse mukaan työelämään eivätkä muutenkaan osaksi yhteiskuntaa. Osaamisen uudelleenmäärittelyä kaipaa kirjoittajan mukaan myös yhteiskunnallinen murros. Hän vertaa tilannetta siihen, miten esimerkiksi naisia saatiin mukaan työelämään alkamalla arvostaa monipuolisesti osaamista.

* Kirjoittaja on lakimies ja tietokirjailija sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja (2011 – 2015)

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

 

Husein Muhammed: Saako sitä jouluna juhlia?

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed* pohtii kolumnissaan sitä, ketkä oikein haluavatkaan kristilliset perinteet pois koulujen joulujuhlista.

Jos viime vuosien perusteella jotain voi jouluajan uutisoinnista päätellä, kohta koko keltainen lehdistö seuraa haukkana, missä koulussa on jätetty jokin osa joulujuhlista väliin.

Jo lokakuun kunnallisvaaleissa eräs pääkaupungissa läpimennyt ehdokas julisti valtakunnan ykköslehdessä: “Joulu tulee, myös kouluihin – vietetään se meidän tavallamme.” Maahanmuuttajalasten määrän lisäännyttyä suomalaisissa peruskouluissa on viime aikoina toistuvasti kiistelty suomalaisten, lähinnä kristinuskoon perustuvien perinteiden asemasta kouluissa. Näihin perinteisiin kuuluvat niin koulujen uskonnolliset aamunavaukset, joulujuhlat kuin Suvivirren laulaminen. Kun on vaadittu perinteiden vaalimista tai niistä luopumista, keskusteluissa on nostettu esille nimenomaan muslimioppilaat.

Todellisuudessa kyse on ensisijaisesti ollut kantaväestön eri linjoja edustavien osapuolten erimielisyyksistä, ei niinkään muslimien tai muiden maahanmuuttajataustaisten näkemyksistä. Osa kantasuomalaisten oppilaiden vanhemmista haluaa eroon näistä perinteistä tai ainakin osasta niitä, pyrkimyksenään erottaa valtio ja uskonto toisistaan. Toinen osa vanhemmista haluaa pitää perinteistä kiinni joko uskonnollisista syistä tai siksi, että kyse on suomalaisista perinteistä, vaikka niiden taustalla onkin alun perin ollut uskonto.

Argumenteissa perinteiden vaalimiseksi tai poistamiseksi on käytetty esimerkkinä muslimeja. Itse muslimioppilailta tai heidän vanhemmiltaan asiaa on kysytty harvoin.

Muslimienemmistöllä ei kuitenkaan ole mitään näiden perinteiden ylläpitoa eikä niistä luopumista vastaan. Onkin tärkeää, että suomalaisen yhteiskunnan enemmistön – ei muslimien tai jonkin muun vähemmistön – kanta ratkaisisi sen, luovutaanko näistä perinteistä vai ei.

Muslimit ovat ehkä keskimäärin suomalaisia uskonnollisempia, mutta he osaavat arvostaa myös muiden uskontojen perinteitä. Muslimioppilaiden onkin hyvä tutustua valtaväestön perinteisiin, jotta vältyttäisiin demonisoimasta näitä perinteitä tai muuta suomalaisuutta.

Suomalaisten kouluperinteiden kohdalla kyse ei ainakaan nykyisin ole enää kaikkien oppilaiden sitomisesta kristinuskoon. Koulujen aamunavauksissa oppilaita evästetään hyvillä elämänohjeilla ja viisauksilla, joilla yritetään auttaa oppilaita kasvamaan vastuullisiksi kanssaihmisiä kohtaan. Tällaiset neuvot ovat yhtä hyviä ja tarpeellisia myös muslimilapsille, vaikka niiden antaja olisi kristitty pappi.

Joulujuhlissa esitetään muun ohjelman ohella muslimeillekin tärkeä Jeesuksen syntymä. Jumalan armoa ja ihmetöitä ylistävässä Suvivirressä ei siinäkään ole mitään, mitä uskovainen muslimi ei voisi allekirjoittaa.

Suomalaisten perinteiden karsimisen sijaan monikulttuurisissa kouluissa voitaisiin huomioida muslimien ja muiden uskontojen perinteitä. Ainakin kouluissa, joissa on suuri määrä muslimioppilaita, voitaisiin järjestää joitakin muslimien juhlia myös koulun puolesta. Näin myös suomalaiset oppilaat pääsisivät tutustumaan muslimien perinteisiin.

Monikulttuurisuuden tulisi muutenkin tarkoittaa kulttuuritarjonnan ja kulttuuriperinteiden monipuolistumista, ei suomalaisten perinteiden kieltämistä tai karsimista.

Monikulttuurisuuden pitää tarkoittaa lisää kulttuuria. Se ei saa johtaa kulttuurittomuuteen.

* Kirjoittaja on lakimies ja tietokirjailija sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja (2011 – 2015)

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

 

 

Husein Muhammed: Integraation lähdettävä vähemmistöjen sisältä

Posted on by Migrant Tales

 

Husein Muhammed

Helsingin Sanomat uutisoi (29.11.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n laajasta tutkimuksesta, jonka mukaan maahanmuuttajat voivat fyysisesti ja henkisesti huonosti. THL on selvittänyt kurdi-, somali- ja venäläistaustaisten vähemmistöjen hyvinvointia Suomessa. Erityisen huolestuttava tilanne on omalla yhteisölläni, kurdeilla.

Asian myönteinen puoli on se, että tällä kertaa poikkeuksellisesti juuri näkymätön kurdivähemmistö nousi esille. Kahden muun tässä tutkimuksessa olleen ryhmän tilanne puolestaan nousee aika usein esille. Venäläiset ovat suurin ryhmä, somalit ihonvärinsä ja ainakin oletetusti myös kulttuurinsa puolesta hyvin suomalaisista poikkeava ja siksi huomiota herättävä ryhmä.

Juuri terveyden ja nimenomaan kurdien heikon tilanteen esille nousemisen pitäisi saada maahanmuuttajien kotouttamisesta ja etnisestä yhdenvertaisuudesta vastaavat viranomaiset arvioimaan toimintaansa melko radikaalisti uudelleen. Yksinkertaistettuna tämän pitäisi tarkoittaa ensisijaisen huomion kiinnittämistä valtaväestön todellisen tai oletetun rasismin sijaan vähemmistöjen sisällä yksilöihin kohdistuvaan syrjintään.

Rasismia ja siihen puuttumista ei voi väheksyä, mutta tosiasiassa yhdenvertaisuuden toteutuminen vähemmistöihin kuuluville ei ole mahdollista puuttumatta vähemmistöjen sisällä vallitseviin haitallisiin perinteisiin ja rooleihin. Näitä kulttuureihin liittyviä asioita ovat esimerkiksi somaleilla hyvin konservatiivisen uskonnollisuuden nousu, kurdeilla kunniaväkivalta sekä romaneilla väistämisvelvollisuus ja kulttuurista johtuvat poikkeukselliset asumisjärjestelyt. Muillakin ryhmillä on näitä ja/tai muita kulttuurista johtuvia haitallisia perinteitä, joihin pitää puuttua.

Maahanmuuttokeskustelu Suomessa on juuttunut jo vuosien ajan siihen, saako Suomeen tulla maahanmuuttajia. On korkea aika päästä tosissaan keskusteluun siitä, miten täällä ollaan. Asian edistymistä vaikeuttaa se, että – toisin kuin vaikka seksuaalivähemmistöjä, vammaisia tai ruotsinkielisiä – maahanmuuttajia eivät kotouttamisessa tai yhdenvertaisuuden valvonnassa edusta maahanmuuttajat vaan heidän asiantuntijoinaan esiintyvät valtaväestön edustajat.

Vähemmistöjen ulkopuolella asuvilla valtaväestön edustajilla ei kuitenkaan ole todellista kosketusta vähemmistöryhmien sisälle. Eikä varsinkaan uskallusta puuttua vähemmistöjen sisällä tapahtuvaan syrjintään. Siksi kotouttamis- ja yhdenvertaisuusviranomaisilla ei joko ole ehdotuksia tällaiseen syrjintään ja syrjäytymiseen puuttumiseen tai ehdotukset ovat todellisuudelle vieraita. Tilanne vaatii pikaista maahanmuuttajien merkittävää mukaanottoa kotouttamisen ja yhdenvertaisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kirjoittaja on lakimies ja tietokirjailija sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja (2011 – 2015)

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Husein Muhammed: Hyssytteleekö media vähemmistöjen rikoksia?

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed

“Miksi media hyssyttelee vähemmistöjen rikoksia?”, kysyi Suomen Kuvalehti kesäkuun numeron kannessa. Varsinaisen jutun lehti otsikoi kysymyksellä: “Jos somali syyllistyy rikokseen, pitääkö hänen etninen taustansa kertoa uutisessa?”

Lehti on asiaa varten haastatellut toimittajia, tutkijaa, nettipoliisia ja maahanmuuttovastaisen Homma ry:n puheenjohtajaa.

Haastattelu on tehty näennäisen puolueettomasti: kysytään eri tahojen näkemyksiä aiheesta. Tosiasiassa etukannen johdattelevan kysymyksen lisäksi koko haastattelu on sikäli johdatteleva, että haastatelluilta tivataan ensisijaisesti sitä, miksi he ovat jättäneet pois rikoksesta epäillyn etnisen taustan, vaikka se on sisältynyt poliisin tiedotteeseen.

Hieman yllättäen sensaatiohakuisina pidettyjen Iltalehden ja Uuden Suomen päätoimittajat puolustavat etnisen taustan jättämistä pois uutisesta, ellei sillä ole ilmeistä vaikutusta rikokseen. Sen sijaan oikeustoimittaja ja – odotetusti – maahanmuuttovastaisen järjestön edustaja puolustavat etnisen taustan mainitsemista.

Tiedotusvälineiden toimintaa sääntelevät journalistin ohjeet. Niiden mukaan etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

Milloin sitten rikoksesta epäillyn, syytetyn tai tuomitun etninen taustaa kuuluu tai ei kuulu asiaan?

Ensinnäkin kannattaa tehdä ero kahden erilaisen tilanteen välillä: toisaalta silloin kun rikoksesta epäiltyä etsitään ja toisaalta silloin kun hänet on saatu kiinni. Jos rikoksesta epäilty on vapaalla jalalla ja poliisi pyytää yleisön vinkkejä, kaikki mahdollinen tieto voi olla tärkeää epäillyn kiinnisaamiseksi. Tällöin myös etnisen taustan, kansalaisuuden ja ihonvärin mainitsemisen on sallittua. Sen sijaan tapauksissa, joissa epäilty on jo otettu kiinni, etnisen taustan mainitseminen ei vaikuttane rikoksen selvittämiseen tai tuomioon.

Ne haastatellut, jotka puoltavat etnisen taustan mainitsemista kaikissa tapauksissa, pitävät avoimuutta tärkeänä. Mutta onko juuri etninen tausta se avoimuuden kannalta tärkein asia?

Mikäli rikos liittyy jotenkin etniseen taustaan tai kansalaisuuteen, sen mainitseminen voi toki olla tärkeää. Esimerkiksi laittomasti maahan tulevien kansalaisuus voidaan mainita. Myös mahdollisesta maahanmuuttajaryhmän ja suomalaisryhmän joukkotappelussa voisi mainita etnisen ryhmän. Myös “kunniaväkivallan” tai naisten sukuelinten silpomisen yhteydessä etninen tausta voi olla olennainen tieto, jotta rikoksen taustalla olevia kulttuurisia asioita voidaan käsitellä.

Mutta entä yksittäisissä rikoksissa? Pahoinpitelyssä, ryöstössä, veropetoksessa? Onko niissä olennaisin rikokseen liittyvä seikka rikoksesta epäillyn etninen tausta? Toisin sanoen: onko rikoksen tekijän etninen tausta saanut hänet syyllistymään kyseiseen rikokseen?

Hyssytteleekö media etnisten vähemmistöjen tekemiä rikoksia, kuten lehti etukannessaan väittää? Miksi? Entä mitä henkilöön liittyvää jää joitakin yksittäisiä, laajasti raportoituja rikoksia lukuun ottamatta pois: rikokseen syyllistyneen ammatti, varallisuus, ikä, paino, harrastukset, poliittinen vakaumus… Etnistä taustaa paljon suurempi vaikutus voi olla esimerkiksi ammatilla (veropetokset), harrastuksilla (pahoinpitelyt), poliittisella vakaumuksella (maahanmuuttajien pahoinpitelyt).

Maahanmuuttajien osuutta erityyppisistä rikoksista selvitetään melko tarkasti ja niistä myös uutisoidaan. Jos etninen tausta on niissä olennainen tieto, miksi näistä muista henkilöön liittyvistä asioista ei tehdä numeroa? “Maahanmuuttajuutta” pidetään olennaisena tietona, mutta miksi samalla ei tarkastella “maassamuuttajuutta”: Miksi sillä on väliä, että henkilö on kaksikymmentä vuotta sitten muuttanut Helsinkiin Somaliasta, mutta sillä ei ole väliä, jos hän on muuttanut tänne Rovaniemeltä? Entä tekevätkö Rovaniemeltä muuttaneet enemmän vai vähemmän rikoksia kuin Lahdesta muuttaneet?

Etnisen taustan mainitsemista puolustava toimittaja peräänkuuluttaa avoimuutta. Avoimuus on kuitenkin valikoivaa: kaikista rikokseen syyllistyneen ominaisuuksista juuri “maahanmuuttajuudesta” tehdään numero. Se sopii tietysti etenkin maahanmuuttovastaisen järjestön agendaan: kun maahanmuuttajuus yhdistetään rikollisuuteen, maahanmuuttoa on helpompi vastustaa.

Esimerkiksi maassamuuttoa tai poliittisia liikkeitä ei taas voida samalla argumentilla vastustaa, koska niiden vaikutusta rikollisuuteen ei tutkita eivätkä toimittajat ole kiinnostuneista niistä ainakaan “tavallisten rikosten” yhteydessä. Etnisen taustan mainitsemista puolustavat toimittajat vetoavat siihen, että heidän tehtävänä on vain uutisoida. Johtopäätökset kuulemma jätetään lukijalle.

Ongelmana on, että tietyt etniset ryhmät liitetään rikoksiin, vaikka niiden valtaenemmistö ei koskaan syyllistyisi yhteenkään rikokseen. On tietysti oikein, että rikoksiin syyllistynyt maahanmuuttaja saa saman rangaistuksen kuin suomalainen. Lisäksi vakaviin rikoksiin syyllistynyt maahanmuuttaja voidaan myös karkottaa maasta. Sekin on oikein. Sen sijaan ei ole oikein, että kaikki hänen etniseen ryhmäänsä kuuluvat leimataan keskusteluissa rikollisiksi.

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Husein Muhammed:Jollakin on univaikeuksia

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed

Hyvä Jussi Ahonen (ilmeisesti FDL:stä), kiitos seuraavasta viestistäsi:

“Jokaikinen muslimi ulos maastamme niin pian kuin mahdollista. Husein ensimmäisenä.” ([email protected] > [email protected], viime yönä noin klo 2)

Olen kuitannut viestisi. Harmiksesi joudun toteamaan, että toiveesi ovat hankalahkoja toteuttaa.

Ensimmäisen toiveesi suhteen: minä en ole millään tavalla kaikkien muslimien edustaja, joten en voi päättää, mitä he tekevät. Enkä liiemmin haluaisikaan.

Toinenkaan toiveesi ei ole kovin helppo: minulla kun ei ole kesälomaa, enkä siksi voi lähiaikoina lähteä Suomesta.

Ja toisaalta minähän nautin Suomen suvesta, toisin kuin näemmä Sinä, joka ilmeisesti kärsit univaikeuksista, kun pähkäilet maailmanmenoa hiki kaljullasi kello kaksi yöllä. Silloin katsos kunnon kansalaiset lepäävät voidakseen aamulla pyörittää yhteiskuntaa.

Mutta älä ole huolissasi. Syksyllä tulen olemaan pariin otteeseen poissa Suomesta. Silloin voinet hengittää. Muuten en ole vastuussa Sinulle siitä, jos tämän maan nykyinen ilmanlaatu ja ilmapiiri aiheuttavat Sinulle peruuttamattomia vaurioita.

Hyvää kesänjatkoa!

– Husein

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Husein Muhammed: Tarvitaanko Helsinkiin oikeasti moskeijaa?

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed

Kepulainen ystävämme Abdirahim Hussein peräänkuuluttaa moskeijan rakentamisen tärkeyttä Helsinkiin. Tarvitaanko Helsinkiin moskeijaa?

Suurin osa muslimeista suorittaa yleensä päivittäiset rukouksensa kotona. Tästä huolimatta rukoilemista islamilaisissa temppeleissä eli moskeijassa ja yhdessä muiden muslimien kanssa pidetään suositeltavana. Lisäksi perjantain keskipäivän rukouksen suorittamista islamilaisessa pyhäkössä pidetään miehille pakollisena. Moskeijassa tätä rukousta edeltää imaamin pitämä saarna.

Vartavasten rakennetut moskeijat on tavallisesti varustettu vesilähteellä, minareeteiksi kutsutuilla torneilla sekä saarnatuolilla (minbar). Moskeijoissa ei ole penkkejä vaan mattoja, joille ei saa astua ulkojalkinein. Moskeijan vesilähteellä voi suorittaa rituaalipesun eli pestä kasvot, kädet ja jalat ennen rukoilemista. Minareetista on perinteisesti kuulutettu rukouskutsu, joka kuuluu monesti koko kylään tai kaupunginosaan. Nykyisin rukouskutsu kuulutetaan yleensä äänentoistolaitteilla. Saarnatuolista luetaan perjantaipäivän saarna.

Perinteisesti moskeijassa käyvät lähinnä miespuoliset uskovaiset. Naisille on tosin monissa moskeijoissa varattu oma osasto, joka on erotettu miesten rukoustilasta. Imaamin johtama rukous kuuluu myös naistentilaan, joten myös he seuraavat saman imaamin rukousta kuin miehet.

Länsimaissa, Suomi mukaan lukien, muslimien rukoushuoneena käytetään yleensä muita kuin alun perin moskeijaksi tarkoitettuja tiloja. Suomessa tällaisia rukoushuoneita on tällä hetkellä kolmisenkymmentä eri puolilla maata. Helsingin, Tampereen ja Turun kaltaisissa suurkaupungeissa on kussakin useita rukoushuoneita. Sunni- ja shiiamuslimeilla on yleensä omat rukoushuoneensa.

Suomessa rukoushuoneissa ei ole rituaalipesuun tarkoitettuja vesilähteitä, vaan peseytyminen tapahtuu tilan yleisissä saniteettitiloissa. Minareetteja Suomen rukoushuoneissa ei myöskään ole, eikä rukouskutsua kuuluteta moskeijan ulkopuolelle. Joissakin länsimaissa muslimit ovat vaatineet saada kuuluttaa rukouskutsun niin, että se kuuluisi samalla tavalla kuin kirkonkellot. Tätä ei kuitenkaan ole käytännössä missään sallittu muuten kuin ehkä perjantaikeskipäivän rukouksen aikana.

Osa muslimeista on pitänyt sitkeästi kiinni vaatimuksesta saada kuuluttaa rukouskutsu koko moskeijan alueelle. Rukouskutsu on aiemmin kellon ja kalenterin puutteessa muistuttanut uskovaisia rukoushetkistä. Myös tällä hetkellä muslimimaissa rukouskutsut kuulutetaan. Lännessä niiden kuuluttaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä uskovaisilla on käytettävissä kellot ja kalenterit, joista voi tarkistaa rukoushetket.

Jotkut muslimiyhdyskunnat ovat suunnitelleet moskeijoiden rakentamista Suomeenkin, mutta projektit ovat kaatuneet tai ainakin lykkääntyneet rahan puutteen vuoksi. Tällä hetkellä ainakin pääkaupunkiseudulla islamilaiset rukoustilat ovat perjantaisaarnan aikana liian ahtaita mutta muuten lähes tyhjiä.

Viimeaikaisessa maahanmuuttokeskustelussa on käyty kiivaasti väittelyä myös siitä, pitääkö ja saako Suomessa rakentaa muslimien moskeijoita. Pieni mutta äänekäs muslimijoukko on valittanut vartavasten moskeijaksi rakennettujen tilojen puuttumista. Maahanmuuttajavastaiset ryhmät ovat puolestaan nähneet moskeijoiden rakentamisessa uhkaavaa islamin leviämistä ja jopa kristillisen länsimaisen kulttuuurin tuhoa.

Mitään juridista estettä moskeijoiden rakentamiselle ei ole niin kuin ei muillekaan uskonnollisille pyhäköille. Mielestäni ei ole pakko mutta saa rakentaa niin paljon moskeijoita, kirkkoja, synagogeja… kuin haluaa yhdyskuntien omilla rahoilla. Yhteiskunnan ei pidä siis estää mutta ei myöskään rahoittaa uskonnollisia rakennuksia.

Tosin tällä hetkellä lähirukoushuoneet palvelevat niissä käyviä paljon paremmin kuin yksi jättimoskeija (kymmenien) kilometrien päässä kävijöistä. Se olisi vähän sama kuin korvattaisiin kaikki Alepat yhdellä kepulaisella Ideaparkilla.

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Uusi Suomi: Länsimaiset arvot uhattuina

Posted on by Migrant Tales

by Husein Muhammed* 

Kansanedustaja ja Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (ps) mielestä korkeimman oikeuden antama tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on väärä ja epäoikeudenmukainen. Hän pitää medialle lähettämässään tiedotteessa Suomen korkeimman oikeuden ratkaisua “muutaman ihmisen henkilökohtaiseena tulkinta”, ei “minään taivaallisena totuutena”.

Tähän asti Halla-aho on esiintynyt “maahanmuuttajien rikollisuudesta” huolestuneena kansalaisena ja poliitikkona. Nyt hän itse halveksii Suomen voimassa olevan lain mukaan annettua tuomiota “joidenkin henkilökohtaisina mielipiteinä”. Kansanedustaja vertautuu tässä suorastaan taparikollisiin: he eivät koskaan ymmärrä tehneensä mitään väärin.

Halla-aho on kansanedustaja. Jos hänen mielestään esimerkiksi uskonrauhan rikkominen tulisi dekriminalisoida eli tehdä lailliseksi, hänellä – jos kellään – on mahdollisuus ryhtyä ajamaan lainuudistusta. Mutta Halla-aho ei ole suinkaan vaatinut lainmuutosta, ainoastaan heittäytynyt uhriksi sekä nyt sitten myös halveksuu Suomen korkeinta oikeutta. Jos KKO on tosiaan vain muutama henkilö henkilökohtaisine mielipiteineen, miksi siis kenenkään pitäisi noudattaa lakia ja oikeuden päätöksiä? Minä kun luulin persujen vaativan oikeutta ja järjestystä – ilmeisesti ajavat niitä vain muille.

Nyt alan sisäistämään, mitä perussuomalaiset ajavat takaa, kun vaativat maahanmuuuttajia noudattamaan nimenomaan maan tapaa, eivätkä (toisin kuin esimerkiksi allekirjoittanut) maan lakia. He eivät siis itse kunnioita Suomen lakia/oikeusjärjestystä.

Tähän asti äärioikeistoa on pidetty uhkana lähinnä erinäisille vähemmistöille.Heitä on pahimmassa tapauksessa esitetty ikään kuin anarkistien, äärivasemmiston tai muuten vaan hörhöjen vastakohtana. Tältä osin olemme menneet pahasti metsään. Kuten tuomitun halveksivasta suhtautumisesta korkeimman oikeuden tuomioon on pääteltävissä, äärioikeistosta ei suinkaan ole vaaraa lähinnä erinäisille vähemmistöille. Suurin uhka kohdistuu nimenomaan demokratiaan, oikeusvaltioon ja länsimaisiin arvoihin, joita äärioikeisto on puolustavinaan.

Ihan samalla tavalla ääri-islamistien suurin uhka ei suinkaan kohdistu länsimaihin, vaan muslimeihin ja islamin rauhaa ja oikeudenmukaisuutta korostaviin periaatteisiin, joita äärimuslimit ovat puolustavinaan.

Äärioikeisto ja äärimuslimit ovat siis vastustavinaan toisiaan. Tosi asiassa niillä on yhteinen epäpyhä allianssi: molemmat inhoavat ja halveksivat syvästi demokratiaa, vapautta ja tasa-arvoa. Kukin niistä on nimenomaan suureksi vaaraksi omalle kulttuurille: ääri-islamistit islamille, äärioikeisto länsimaille.

*Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies.

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.

Maailman Kuvalehti: Kuka tahansa presidentiksi?

Posted on by Migrant Tales

Husein Muhammed*

Toukokuussa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) vaalitarkkailijat luovuttivat vuoden 2011 eduskuntavaaleja koskevan raporttinsa ja suosituksensa oikeusministeriölle. Samalla järjestettiin kuulemistilaisuus, johon osallistui eri puolueiden, ministeriöiden ja kansalaisjärjestöjen edustajia. ETYJ:n edustajat esittivät myös presidentinvaaleja koskevan suosituksen, joka ei kuitenkaan tilaisuudessa juurikaan herättänyt keskustelua.

ETYJ piti valitettavana sitä, että Suomen perustuslain mukaan tasavallan presidentiksi voidaan valita ainoastaan syntyperäinen Suomen kansalainen. Syntyperäisyydellä tarkoitetaan perustuslaissa sitä, että henkilön on täytynyt syntyessään saada Suomen kansalaisuus. Presidentiksi ei siis voisi päästä henkilö, joka on syntynyt muun maan kansalaiseksi mutta myöhemmin saanut Suomen kansalaisuuden. ETYJ suosittelee, että perustuslakia tältä osin muutettaisiin.

Vaatimus presidentin syntyperästä on historiallinen jäänne, jolla ei ole hyväksyttäviä perusteita. Sama vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä, eduskunnan puhemiestä eikä muutakaan valtakunnan ylintä johtoa. Ylipäätään Suomen oikeusjärjestelmä ei tee eroa syntyperäisten suomalaisten ja Suomen kansalaisuuden myöhemmin saaneiden välillä muuten kuin presidentin kohdalla.

Syntyperäisyyden vaatimus estää Suomen kansaa valitsemasta itselleen presidentiksi muuta kuin syntyperäistä suomalaista, vaikka enemmistö suomalaisista äänestäjistä niin haluaisi. Presidenttiä paljon vaikutusvaltaisemmaksi pääministeriksi voi ainakin teoriassa päästä, vaikka ei olisi edes koskaan ollut missään vaaleissa ehdolla. Käytännössäkin riittää suurimman puolueen puheenjohtajuus, vaikka suurinkin puolue saa yleensä vain vajaan neljäsosan kaikista äänistä. Eikä näitä kaikkia ääniä ole suinkaan annettu puheenjohtajalle vaan kaikille puolueen ehdokkaille yhteensä.

Kysymys ulkomaalaissyntyisestä presidentistä on tietysti varsin teoreettinen. Tällä hetkellä Suomessa ei ole edes ainuttakaan maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa, ellei sellaisena pidetä Ahvenanmaan edustajaa, joka on syntynyt Ruotsissa. Myös kunnallispoliittisessa päätöksenteossa ulkomaalaissyntyiset ovat reippaasti aliedustettuina.

Käytännön tasolla kyse ei olekaan siitä, pääseekö maahanmuuttajataustainen presidentiksi vaan siitä, onko heillä oikeus asettua ehdolle presidentinvaaleissa. Vaaleissa ainoa tärkeä asia ei nimittäin ole se, kuka tulee valituksi. Vaaleissa myös keskustellaan tärkeistä yhteiskunnallisista asioista ja arvoista. Nykyinen vaatimus syntyperästä suomalaisuudesta estää satojatuhansia suomalaisia asettumasta ehdolle presidentinvaaleissa, vaikka heillä olisi huomattavaa kannatusta kansan keskuudessa.

Syntyperävaatimus ei vain estä muita kuin syntyperäisiä suomalaisia asettumasta ehdolle presidentinvaaleissa. Se kaventaa kaikkien suomalaisten äänestäjien mahdollisuutta löytää itselleen sopivin ehdokas.

Seuraaviin presidentinvaaleihin on vielä yli viisi vuotta. On siis hyvin aikaa siihen mennessä muuttaa perustuslakia palvelemaan paremmin suomalaisia – olivatpa he syntyperäisiä tai uussuomalaisia.

*Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies.

Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.