Avoin kirje perussuomalaisille ja Timo Soinille

by , under Maarit Snellman

Koska meilläkin on unelmamme.

Eilen olin yksi niistä yli 15 000 ihmisestä, jotka olivat Kansalaistorilla näyttämässä tukemme moninaiselle, monikulttuuriselle ja vihattomalle Suomelle. Me emme usko rasismiin emmekä salli rasismia fasismilla maustettuna tai ilman. Olemme asiassa todella yksimielisiä.

Joukosta löytyy monia kaltaisiani, jotka ovat itse mamuilleet muilla mailla tai muuten vaan työskennelleet monimuotoisissa ja monikulttuurisissa työskentely-ympäristöissä. Minä tiedän, millaista se on se integroituminen ja kotoutuminen.

Onkin todella hienoa, että Perussuomalaiset ovat juuri tästä kotoutumisesta huolissaan. Minäkin olen. Siinä voin auttaa. Minulla on siihen paitsi oma kokemus niin myös ihan koulutuskin. Tunnen paljon kaltaisiani ja niitä maahanmuuttajia. Sekä pakolaisia.

Saan varmasti mukaan muitakin meistä. Olemme valmiita auttamaan siinä, että kotoutuminen onnistuu Suomessa jatkossa paremmin kuin aiemmin ja missään muualla. Voimme ottaa opiksi muiden valtioiden onnistumisista ja epäonnistumista.

Mutta sen pitää perustua faktaan. Muuhun emme voi sitoutua. On monia tapoja olla suomalainen. Siksi on kovin vaikeaa tavoittaa tätä maassa maan tavalla. Lakimme kun koskevat jokaista täällä olevaa kuten ihmisoikeudetkin.

Jokainen ulkomaille muuttava käy läpi sopeutumisprosessin vieraaseen kulttuuriin. Sitä kutsutaan myös akkulturaatioksi. Mitä paremmin sen tuntemusta ja ymmärrystä kotoutumisen tukemisessa hyödynnämme, sitä paremmin se onnistuu.

Viestiä vaan tulemaan maarit.snellman@gmail.com .

29.7.2015 YT Maarit

  1. D4R

    Thank you Maarit. Immigratopn problems in Finland can be solved in a civilized way without hostility and the need of racist extremist idealogies.

Leave a Reply