AntroBlogi: Terveisiä monikulttuurisesta lähiöstä

by , under Podcast-lukija Bea Bergholm

Helmi Räisänen, antropologian opiskelija ja Saara Toukolehto, VTM  Podcast-lukija: Bea Bergholm

AntroBlogi pääsi 30.3.2016 kuuntelemaan yliopistonlehtori Marko Juntusen esitelmää “Muslimiväestöä jakavat konfliktit ja islamia ympäröivä turvallisuuteen ja sosiaalisiin uhkiin kytkeytyvä keskustelu monikulttuurisessa lähiössä” Suomen Antropologisen Seuran vuosikokoukseen Tieteiden Talolla. Esitelmä perustuu hänen meneillään olevaan kenttätyöhönsä Varissuon lähiössä Turussa.

Välinpitämättömyyden normi ja tyytymättömyys

Juntunen tutkii lähiöiden sosiaalista monimuotoisuutta Suomessa, keskittyen etenkin muslimidiasporiin. Häntä kiinnostavat lähiöt julkisena tilana ja niissä tapahtuvat sosiokulttuuriset muutokset. Tutkimuksessaan Juntunen peilaa kentällä tekemiään havaintoja Suomessa aikaisemmin tehdyn lähiö-tutkimuksen huomioihin. Ne seikat, joista tutkimustietoa ei vielä ole, valikoituvat hänen tutkimuksensa painopisteiksi.

Juntunen havaitsi muun muassa, ettei tutkimusta ole tehty 1970-luvulla lähiöihin, kuten Varissuolle, muuttaneiden työväenluokkaisten suomalaisten reaktioista lähiöiden sosiaaliseen muutokseen. Niinpä yhdeksi tutkimuskohteeksi valikoitui näiden maalta kaupunkiin muuttaneiden suomalaisten kokemukset lähiöiden nopeasta monikulttuuristumisesta. Lisäksi Juntunen pyrkii selvittämään, miten ensimmäisen polven maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä kokevat lähiötilan ja esimerkiksi sinne kohdistuvan nykyisen maahanmuuton.

Varissuon lähiö. Kuva: Wikimedia Commons.
Varissuon lähiö. Kuva: Wikimedia Commons.

Aiemmin lähiöitä on Suomessa tutkinut muun muassa Matti Kortteinen 1980-luvun alussa. Kortteisen tutkimuksen aikoihin lähiöiden asukkaita olivat lähinnä maalta kaupunkiin muuttaneet ydinperheet, joille elämä kaupungin lähiössä näyttäytyi hyvin erilaisena maaseudun menoon verrattuna. Kortteisen tutkimuksessa keskeiseksi nousi lähiössä vallitseva “välinpitämättömyyden normi”, jossa naapurit kyttäsivät toisiaan yhteisöllisyyden tai poliittisen aktiivisuuden sijaan. Asukkaat eivät pyrkineet parantamaan elinolosuhteitaan lähiössä, mikä johti tyytymättömyyteen ja pyrkimykseen muuttaa pois alueelta ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Tänä päivänä lähiöt ovat Kortteisen tutkimia asuinalueita kulttuurisesti ja sosiaalisesti monimuotoisempia, mutta jäljellä oleva vanhempi sukupolvi on asuttanut alueita jo vuosikymmenien ajan. He ovat kokeneet ensikäden kautta lähiön väestönrakenteissa tapahtuneet muutokset, jotka ovat eittämättä vaikuttaneet myös heidän arkeensa ja maailmankuvaansa.

Perinteisesti lähiöitä asuttaneet matalamman tulotason kantasuomalaiset ovat saaneet rinnalleen myös maahanmuuttajataustaisia naapureita, kun näiden osuus lähiöiden asukkaista on kasvanut tasaisesti. Maahanmuuttajien lisäksi Juntunen kiinnostui tutkimaan lähiötä pidempään asuttaneiden asukkaiden reaktioita nopeaan muutokseen.

Kantaväestön kokemukset monimuotoisuudesta

Juntusen tutkimus keskittyy lähiöelämän kasvavaan monikulttuurisuuteen, vieden lähiöiden tutkimusta Suomessa uuteen suuntaan. Päästäkseen tutkimaan lähiötä sitä asuttavien ihmisten näkökulmasta käsin Juntunen asettui asumaan Varissuon lähiöön. Hän liittyi Varissuon työttömät -järjestöön, jonka seniorikerho tarjosi oivan tilaisuuden päästä haastattelemaan myös alueen vanhempaa ikäpolvea.

Haastatteluiden ja osallistuvan havainnoinnin kautta esille nousi muutama kantaväestöä huolestuttava teema ylitse muiden. Haastatellut ihmiset ilmaisivat turhautumista, kun uudet tulijat eivät “opi talon tavoille”. Turhautuminen kärjistyi heidän kuvauksissaan niin sanottuun “rasistikorttiin”, eli pelkoon leimautua rasistiksi, jos puuttuu jotenkin maahanmuuttajataustaisten naapureiden elintapoihin. Koetut ristiriidat koskivat hyvin käytännönläheisiä asumiseen liittyviä asioita, esimerkiksi tupakointia tai vedenkäyttöä.

Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

”Vuosi sitten muutti yksi perhe. Tuli kaikennäkösii ongelmia. Mut ne ei asunu kauaa tällä. He tuli sellasest kulttuurist etteivät osanneet olla. Vedenkäyttö ja kaikki muukin röhnäs… Onhan meillä nyttekin ainakin se yks ongelmaperhe siellä – on tääl nyt yks toinenki ongelmaperhe.. Just sai Sepi eilen ikkunat pestyä ni koko ikkunalauta tuhkaa täynnä ku se pudottelee, polttaa tupakkaa ja sit heittää kaikki tumpit maahan ja pudottelee tuhkat sieltä.”

Kertoo Juntusen haastattelema pitkäaikaistyötön “Ritva” kokemuksistaan uusien naapureiden kanssa. Ritvan kertomuksessa hahmottuu selkeästi ongelmien arkisuus.

Toinen haastatteluaineistossa esille noussut merkittävä teema oli kantaväestöön kuuluvien asukkaiden kuvailema avuttomuuden tunne, joka liittyi heidän kokemuksiinsa omasta kyvyttömyydestä vaikuttaa alueen “negatiiviseen” kehitykseen. Suuri osa Varissuon vuokra-asunnoista on suursijoittajien omistuksessa, ja asuntoja vuokrataan usein maahanmuuttajataustaisille. Tämä on herättänyt alueen kantasuomalaisissa kokemuksen “viimeisiksi” suomalaisiksi jäämisestä. Ihmiset kokevat, että heidän, eli alueen “alkuperäisten“ asukkaiden, oletetaan sopeutuvat muutokseen. Samanaikaisesti he ajattelevat, että vuokranantajat eivät avusta uusien tulokkaiden sopeuttamisessa tarpeeksi, esimerkiksi opettamalla heille asumisen sääntöjä.

Kantaväestön edustajien kommentit alueen monikulttuuristumisesta ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvista naapureistaan olivat sävyltään ja kieleltään usein hyvinkin rasistisia. Naapureista käytettiin halventavia ja loukkaavia nimityksiä, joiden käyttö vaikuttaa hyvin normalisoituneelta Varissuolla. Esimerkiksi rakennusalalta eläkkeelle jäänyt “Jukka” kuvaili tilannetta seuraavanlaisesti:

”Entinen kaupunginjohtaja, Lahoniitty, sanoi että ne rikastuttaa meidän elämää. Mut me ollaan rikastuttu tarpeeksi. Nyt niitä huivipäitä ja lakanapäitä tulee koko ajan lisää ja juttu vaan kiirii…”

Kolmas haastatteluissa muotoutunut teema käsitteli turvattomuuden tunnetta. Vanhemmat kantaväestön edustajat olivat usein sitä mieltä, että heidän asuinalueensa on muuttunut turvattomaksi, vaikka kukaan heistä ei ollutkaan henkilökohtaisesti kokenut uhkaavia tilanteita.  Tilastollisesti Varissuon alue on nykyään turvallisempi ja rauhallisempi paikka kuin vielä kymmenisen vuotta sitten.

Kuva: Gratisography
Kuva: Gratisography

Nuoriso-ohjaajana toimivan Leilan mukaan häiriökäyttäytyminen on vähäistä:

”Täällä pyörii sellaiset 130 ihmistä… Ne pelaa Playstationia, meillon musiikkia joskus on bändejä, meillon taitavia rappareita. Aluksi ne pojat katto mua kuin ilmaa, sitten mä lopulta hermostuin kokonaan tilanteeseen ja huusin et vittu nyt kuuntelette. Sen jälkeen ne on kunnioittaneet mua. Sun täytyy ottaa se oma tonttisi niiden kanssa. Tään jälkeen ei ole ollu mitään ongelmaa. Mun kolmen työvuoden aikana ei oo tapahtunut mitään vakavampaa järjestyshäiriötä. No yhden kerran ovella sekava suomalaisnainen kävi kimppuun, raapi ja potki. Pojat sano mulle, mikset huutanut meitä apuun. Mä sanoin että on mun velvollisuus vastata siitä että nuoret ovat turvassa.”

Juntunen huomasi turvattomuuden tunteen olevan voimakkaasti yhteydessä alueen nopeaan väestönmuutokseen ja etnisten vähemmistöjen näkyvyyteen alueen katukuvassa. Turvattomuuden tunne on siis kytköksissä muutokseen liittyviin mielikuviin, jotka toisaalta eivät aina heijasta sitä mitä kaupunginosassa jokapäiväisen elämän tasolla tapahtuu. Vaikka alueella on melko rauhallista, keskusteluissa viitattiin mahdollisiin tuleviin ongelmiin, jotka johtuisivat esimerkiksi maahanmuuttajien keskinäisistä konflikteista.

Varissuolla asuva “Aune” jutteli Juntuselle seuraavaa:

Aune: ”Tää on niin ku ihan kauheeta. Turus ne kaikki tulee Varissuolle. Siitä tulee ongelmia.”

Juntunen: ”No mitkä ne on ne keskeisimmät ongelmat?”

Aune: ”Me ollaan nii eri kulttuuris. Ja sit ku aattelee et niitäki tulee. Aatellaa nyt pelkästää Irakii, ni sielt tulee varmaa laidasta laitaa ihmisiä ja ne on jo kotimaassaan riidois keskenään. Jos niit tulee paljon samaan lähiöön ni ei ne konfliktit mihinkään muutu. Ja sit ku täällä lähiössä kaikkia palveluja.. on vapaa-ajan palveluja.. niitä tehdään vaan maahanmuuttajille, et ei kantaväestölle. Ei tääl oo kantaväestölle kauppojakaa ku toi yks ruokakauppa. Me ollaan vähän niin ku huonos asemas, ettei kukaa niin ku ajattele meitä”.

Aunen kertomassa kulminoituvat Juntusen havaitsemat kolme ongelmakohtaa: turhautuminen, kantasuomalaisten marginalisoitumisen pelko omaksi koetulla asuinalueella sekä turvallisuuteen liittyvät huolet.

Diasporiset hiljaisuudet

Juntunen pyrkii vanhemman polven suomalaisten kokemusmaailman vastapainona tavoittamaan, millainen on 1990-luvulla saapuneiden maahanmuuttajien kokemus Varissuon lähiöstä. Hän on kokenut ongelmalliseksi sen, että maahanmuuttajaväestöä käsitellään julkisessa keskustelussa ja jopa tutkimuksessa yhtenäisenä ryhmänä.

Kuva Gratisography
Kuva Gratisography

Uusien tulokkaiden kantaväestöön sopeutumisen tarkastelu on Juntusen mukaan mennyt maahanmuuttajaryhmien välisten jännitteiden tarkastelun edelle. Kuitenkin esimerkiksi Varissuolla asuu ihmisiä eri uskonnollisista ja etnisistä ryhmistä, jotka ovat monesti entisessä kotimaassa olleet kytköksissä konfliktin eri osapuoliin.

Juntunen on huomannut, että väkivaltaisia konflikteja paenneet ensimmäisen polven maahanmuuttajat ovat hyvin vaitonaisia suhteestaan julkiseen tilaan. Tällä hän viittaa eri ryhmien välillä vallitsevien poliittisten ja uskonnollisten jännitteiden välttämiseen vaikenemisella. On siis olemassa puheenaiheita, joiden julkista esille tuomista vältetään tietoisesti. Hiljaisuuksien avulla hillitään uskontokuntaan pohjautuvien jännitteiden puhkeamista. Lisäksi käsillä olevaan kiihtyneeseen maahanmuuttoon suhtaudutaan ensimmäisen polven maahanmuuttajien keskuudessa ristiriitaisesti: yhtäältä apua annetaan, mutta toisaalta uusimpien tulijoiden tarinoita saatetaan myös epäillä.

Abu Muntadar, shiayhteisön aktiivijäsen, kuvaili vuonna 2012 tilannetta Juntuselle näin:

“Kun kamppailu leimahti Irakissa, sillä oli uskontokuntakohtainen perusta, koska hallitseva systeemi oli perustaltaan sunnilainen. Sorrettu enemmistö oli shialaisia. Kun valtasuhteet vaihtuivat, alkoi uskontokuntakohtainen kamppailu merkkinä muutoksesta. Tuo sama kamppailu siirtyi myös ulkomaille. Me olimme Saddam Husseinia vastaan ja muut arabit olivat Saddamin puolella. Siitä syntyi törmäyksiä ja kiistoja. Nyt ongelma on se että siirtolaisyhteisön keskuudessa ei ole pyrkimystäkään avata mielipiteitä, koska meillä on rajapintoja joita ei saa ylittää. Kuinka me silloin toimisimme viranomaisten edessä?”

247H
Kuva: Gratisography

Hiljaisuus on myös perheiden reaktio ympäröivän yhteiskunnan ristiriitaiseen tukemisen ja torjunnan politiikkaan. Toisaalta perheet ovat yhteiskunnallista valmiutta tukevien instituutioiden avustusten kohteina, mutta samalla heitä rajoitetaan turvapaikkaa ja kansalaisuutta koskevalla lainsäädännöllä. Tässä tilanteessa “kuoreen vetäytymisellä” pyritään minimoimaan viranomaisten puuttuminen perheen arkeen. Kuten Juntunen on kirjoittanut muualla: ”Uskontokuntakohtaiset ja globaalissa ”muslimitilassa” tuotetut jännitteet oli parasta välttää vaikenemalla. Samalla vaikeneminen tarkoitti vääjäämättä sitä, että vanhempien oli lopulta mahdotonta avata käsityksiään viranomaisten esittäessä toiveita, että he tarjoaisivat näkökulmia ”oman” kulttuurinsa sisältöön – saati diasporisiin olosuhteisiinsa, väkivallan kokemuksiinsa ja lähimenneisyyteensä. Ymmärtävä ja kannustava kulttuurisen diversiteetin kunnioittaminen kannusti läsnäolijoita sijoittamaan itsensä kiistanalaisiin poliittis-uskonnollisiin sosiaalisiin luokituksiin, tehden samalla rakentavan keskustelun rajapintojen rakentumisen taustoista mahdottomaksi.”

Vaikka uusille tulokkaille asetetaan selkeitä “kotoutumispaineita”, osa viranomaisista kannustaa heitä olemaan ylpeitä omasta taustastaan, perinteistään ja identiteeteistään. Monikulttuurisuuteen kannustamiseen liittyy käytännössä hyvin jännitteisiä tilanteita, kun esimerkiksi koulu päättää viettää yhden uskonnollisen perinteen juhlaa, mutta jättää muiden juhlat huomiotta.

Maahanmuuttajataustainen nuoriso

Juntunen pyrkii tutkimuksessaan myös selvittämään, millainen on nuorten eli toisen sukupolven maahanmuuttajien kokemus Varissuon lähiöstä diasporisten hiljaisuuksien ja vallitsevan, kiihtyneen maahanmuuttokeskustelun ristivedossa. Monet ovat viettäneet lapsuutensa ainoina maahanmuuttajina eri puolella Suomea ennen muuttoaan Varissuolle. Samankaltaiset kasvutarinat rakentavat osaltaan nuorten keskuuteen Varissuolla voimakasta etnisiä rajoja ylittävää yhteisöllisyyttä, “vakkelaisuutta”.

Vakkelaisille nuorille on selvää, että Varissuo on poikkeuksellinen tila. Rasismi tai islamofobia eivät ole yhtä paljon läsnä arkielämässä, ja siksi alue koetaan viihtyisänä. Tilannetta kuvaillaan “Varissuon kuplaksi”, jonka ulkopuolista elämää maahanmuuttovastaisuuden tiedetään sävyttävän voimakkaammin. Nuoret ovat vanhempiensa tavoin huolissaan uusimmasta maahanmuuton aallosta ja radikalisoitumisesta, mutta pelkäävät sen ennen kaikkea lisäävän heihin itseensä kohdistuvaa rasismia.

Maahanmuuttajanuoriin liittyy mielenkiintoinen ristiriita: monet solmivat ystävyyssuhteita etnisten rajojen yli, mutta toisaalta vanhempien toistamat jännitteet heijastuvat nuorten puheisiin ja ihmissuhteisiin. Esimerkiksi julkisessa tilassa kohdattu vähänkin konservatiiviseen salafismi-islamiin viittaava symboliikka liitettiin niin shiiamuslimien kuin ei-uskonnollisten nuorten keskuudessa radikalisoitumiseen.

194H
Kuva: Gratisography

Miltä näyttää lähiö 2.0?

Juntusen tutkimus osoittaa, että Varissuo ja vakkelaisuus ovat tänä päivänä hyvin erilaisia maailmoja ja identiteettejä kuin ne olivat Kortteisen tutkimuksen aikaan. Välinpitämättömyyden ja lähtöhalujen sijaan maahanmuuttajataustaiset kokevat asuinalueensa turvallisena saarekkeena suhteellisen vihamielisessä ympäristössä. Vaikka suomalainen väestönosa kokee asuinalueensa muuttuvan turvattomammaksi, on heillä samanaikaisesti voimakas käsitys siitä, että Varissuolla on hyvä olla. Kylämäinen yhteisöllisyys korostuu heidän puheissaan alueesta. Tyypillinen lausunto kantaväestön edustajilta sisältää kaksi ikään kuin rinnakkain kulkevaa argumenttia: sen, että Varissuo on mainettaan paljon parempi paikka asua, ja asukkaiden huolen alueen kehityksestä.

On tärkeää ymmärtää, että Varissuo ja muut samankaltaiset asuinalueet eivät ole eristyksissä muusta yhteiskunnasta. Muu maailma – suuressakin mittakaavassa – on hyvin voimakkaasti läsnä asukkaiden elämässä, jopa siinä määrin, että heistä iso osa haluaisi sulkea sen pois.

Jos Kortteisen tutkimassa lähiössä ihmiset tunsivat olevansa eristyksissä muusta maailmasta, tilanne näyttäisi nykyisin olevan lähes päinvastainen. Maahanmuuttajien mukana lähiöihin rantautuu uusia uskonnollisia, poliittisia ja ideologisia näkemyksiä. Alueen asukkaat huomaavat kehityksen vaikuttavan omaan poliittiseen, ideologiseen ja uskonnolliseen identiteettiinsä, kun “suomalaisuutta” ja “vakkelaisuutta” määritellään uudelleen muuttuneessa tilanteessa.


Helmi Räisänen on kolmannen vuoden antropologian opiskelija, joka on todistusta vaille valmis VTK. Hän käsitteli kanditutkielmassaan Euroopan rajojen humanitaarisuutta ja väkivaltaisuutta, ja suunnittelee syventyvänsä Euroopan rajoihin jollakin tapaa myös gradunsa yhteydessä.

Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituskunnan jäsen. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

Suomen Antropologinen Seura on vuonna 1975 perustettu antropologian tutkimusalaa tukeva tieteellinen seura, joka jakaa blogimme kanssa tärkeän tavoitteen: antropologian tunnettavuuden lisäämisen ja aseman vakiinnuttamisen tieteenalana Suomessa.

Suomen Antropologinen Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Suomen Antropologi -lehteä, joka sisältää esimerkiksi alan tieteellisiä artikkeleita, tutkimus- ja konferenssiraportteja sekä kirja-arvosteluja. Lisäksi se kustantaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa antropologista kirjasarjaa, ja osallistuu Edvard Westermarck -muistoluennon järjestämiseen Westermarck-seuran kanssa.

Lähteet

Juntunen, Marko 30.3.2016. Muslimiväestöä jakavat konfliktit ja islamia ympäröivä turvallisuuteen ja sosiaalisiin uhkiin kytkeytyvä keskustelu monikulttuurisessa lähiössä. Vuosikokousesitelmä, Suomen Antropologinen Seura. Tieteiden Talo, Helsinki.

Juntunen, Marko. Kenttäpäiväkirja, Facebook.

Juntunen, Marko 2012. Diasporiset hiljaisuudet: irakilaisyhteisön hiljaiset jännitteet ja
viranomaistoiminta monikulttuurisessa lähiössä
. Teoksessa: Monikulttuurisuuden sukupuoli: kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa (toim.) Keskinen, Suvi; Vuori, Jaana; Hirsiaho, Anu. Tampere University Press.

Artikkelikuva: Gratisography

Leave a Reply